Stala & So., Anzi Destruction, Crimsonic
Helsinkiläinen, Lordin ex-rumpali Sampsa Astalan johtama hardrock-yhtye Stala & So. tekee paluun keikkalavoille vuonna 2023. Bändi jäi tauolle Sampsan soolouran käynnistyttyä vuonna 2016. Ennen tauolle siirtymistään yhtye julkaisi kolme albumia; It Is So. (2011), Play Another Round (2013) ja Stala & So. (2015). Bändi on kiertänyt kotimaan keikkapaikkojen lisäksi Eurooppaa ja soittanut muun muassa ex-Kiss Ace Frehleyn kanssa.
Comeback-keikka pidetään On The Rocksissa 19.8. Stala & So. on myös kutsuttu esiintymään syyskuun 2023 alussa järjestettäville Indoor Summer -rockfestivaaleille Saksan Hampuriin. Tämä esiintymiskutsu toimi innoittajana comebackille. Yhtye on myös työstänyt uutta musiikkia ja ensimmäinen maistiainen julkaistaan elokuussa 2023.
”Bändin ansiota on se, että mä sain potkut Lordista, kun meidät kutsuttiin Suomen Euroviisufinaaliin vuonna 2010,” Sampsa naurahtaa. ”Tuntuu jännältä ja kivalta päästä rokkaamaan kundien kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen,” Sampsa kertoo.
Toisen albumin The Boys Are Having Fun -kappaleen tekstiä mukaillen: ”the band is gonna play another round!”
Stala & So.:lle lämmittelevät lauteet kaksi stadilaista ensiluokan rock-yhtyettä: Anzi Destruction tuo maailmanluokan show’nsa pitkästä aikaa On The Rocksiin, ja illan avaava Crimsonic sekoittaa klassista ja modernia rockia keitokseksi, jossa yhdistyvät tarttuvat melodiat, isot kertosäkeet ja timanttinen liveshow.
Stala & So., Anzi Destruction, Crimsonic
On The Rocks, Helsinki
LA 19.8.2023
https://www.rocks.fi/tapahtumat/stala-so-anzi-destruction-crimsonic/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































