Rytmihäiriö
Uutta musiikkia viiden vuoden odotuksen jälkeen julkaiseva Rytmihäiriö juhlistaa elokuussa ilmestyvää ”Surmacore”-albumiaan palaamalla keikkalavoille loppukesästä. Perjantaina 25. elokuuta Helsingin On The Rocksista käynnistyvä ”Irtopää Jenkeissä 2023” -kiertue kattaa yhteensä 13 kaupunkia. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
Rytmihäiriö on toiminut jo vuodesta 1988 alkaen vakiinnuttaen paikkansa kotimaisen raskaan musiikin kentällä itselanseeraamansa Surmacore-tyylilajin itseoikeutettuna sanansaattajana. . Vuonna 2018 julkaistu albumi ”Gambinapsykoosi” oli Rytmihäiriön viimeisin julkaisu, jonka perintöä jatkava kahdeksas albumi ”Surmacore” julkaistaan 11. elokuuta.
”Gambinapsykoosista on vierähtänyt jo viisi vuotta, joten onkin jo korkea aika saada pitkään kypsytelty Surmacore-albumi kaiken kansan kuultavaksi. Levyn ilmestymisen yhteyteen on rakennettu ennennäkemättömän laaja julkaisukiertue ja odotamme jo innolla pääsevämme jakamaan Surmacoren ilosanomaa ja juomaan Gambinaa ympäri Suomen!”, riemuitsee yhtyeen basisti Ande Kiiski.
RYTMIHÄIRIÖ – IRTOPÄÄ JENKEISSÄ 2023 -KIERTUE:
Pe 25.08.2023
On The Rocks, Helsinki
https://www.rocks.fi/tapahtumat/rytmihairio/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































