Konsta Hietanen, Ylävire
Lapsitähtenä aloittanut Konsta Hietanen on päätynyt musiikkiin näyttelijätyön ja urheilu-uran kautta. Tällä hetkellä musiikki on se, mitä mies haluaa tehdä ja kehittää itsessään, niin biisintekemistä kuin myös esiintymistä. Vuonna 2020 Hietasen voittama Tähdet, tähdet -kisa oli mainio mittari tähän ja ohjelman myötä päätös on vain vahvistunut. Hietasella on levytyssopimus Universal Musicin kanssa.
Konsta Hietanen voitti Tenavatähti-kilpailun vuonna 1994 ja debytoi näyttelijänä Poika ja Ilves -elokuvassa 14-vuotiaana vuonna 1998. Lapsuuden jälkeen Hietanen loi lupaavan uran jalkapalloilijana. Jalkapallo vaihtui kuitenkin musiikkiin ja viime vuodet Hietanen on elättänyt itsensä musiikilla, tiiviisti keikkailemalla ja myös omaa musiikkia julkaisten. Näytteleminen on myös mukana monipuolisen tekijän elämässä ja parhaillaan Konsta Hietanen loistaa myös Salatut Elämät -näyttelijäkaartissa.
Konsta Hietanen, Ylävire
Ke 31.8.2023
On The Rocks, Helsinki
https://www.rocks.fi/tapahtumat/konsta-hietanen-ylavire/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































