Silmien Takana: Anna Järvinen - Suomalaisuus
Hinta: 25 / 28 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Ruotsinsuomalainen lauluntekijähelmi Anna Järvinen duo-keikalla ja haastattelussa Silmien Takana -klubilla syyskuussa!
Ruotsinsuomalainen laulaja-laulunkirjoittaja Anna Järvinen on tullut tutuksi mm. ruotsalaisen Dungen-yhtyeen kanssa levytetyistä sooloalbumeistaan sekä yhdessä Olavi Uusivirran kanssa tehdystä Nuori ja kaunis -hitistä. Suomessa syntynyt, mutta lapsena Ruotsiin muuttanut Järvinen nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 kehutulla Jag Fick Feeling -esikoisalbumillaan. Kahden kielen ja kulttuurin välissä kasvaneen Järvisen tekstit liikkuvat jossain arkisen ja unenomaisen välimaastossa, pienissä ohikiitävissä hetkissä. Järvisen musiikissa soi kaipaus maailmaan, jota ei ehkä sellaisenaan koskaan ollut, mutta jonka laulut ja niiden esittäjä tekevät todeksi. Illan teemana onkin siis osuvasti suomalaisuus.
Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja vahvaan tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. On the Rocks muuttuu Silmien Takana -iltoina tunnelmalliseksi keikkatilaksi, jossa esiintymisistä pääsee nauttimaan kynttilöiden lämpimässä valossa. Lippuja on myynnissä rajallisesti ja suurin osa kapasiteetista on istumapaikkoja, joten ainutlaatuinen ja intiimi ilta on taattu.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 25 €
– ovelta 28 €, mikäli jäljellä
Aikataulu:
18.30 ovet
19.00 support
19.45 Anna Järvisen haastattelu
20.30 Anna Järvinen duo
On the Rocksin henkilökunta loihtii Silmien Takana -iltoja varten kuhunkin teemaan sopivan drinkin, joka on myynnissä vain yhden illan ajan. Tämän lisäksi talon viinipullot ovat Silmien Takana -klubilla tarjouksessa hintaan 25€.
Syksyn Silmien Takana -ohjelmisto:
7.9. Anna Järvinen – Suomalaisuus
10.9. David Ramirez (US) – First Finnish Tour
5.10. Päkä – Menestys
29.10. Dylan LeBlanc (US) – Coyote
16.11. Scandinavian Music Group Trio – Kaipaus
https://www.rocks.fi/tapahtumat/silmien-takana-anna-jarvinen-suomalaisuus/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.