Samu Haber: Pelastetaan maailma päätöskonsertti
Suomenkielisen soolodebyyttinsä viime syksynä julkaissut Samu Haber päättää "Pelastetaan maailma" -aikakauden yhteen ainoaan finaalikonserttiin! Ympyrä sulkeutuu Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle rakennettavalla lavalla lauantaina 9. syyskuuta 2023.
"Pelastetaan maailma" -albumin menestys on ollut esikoislevyksi poikkeuksellista. Suoraan albumilistan ykköseksi noussut pitkäsoitto rikkoi heti ilmestymisensä jälkeen kultarajan, haali Emma-ehdokkuuden ja aiheutti ennätysmäisen myyntipiikin Levykauppa Äxän vuositilastoihin. Levy sisältää mm. hitit "Enkelten kaupunki", "Sä", "Täältä tullaan" ja suoranaiseksi ilmiöksi nousseen "Syödään sieniä" -viraalibiisin.
Vanhan Ylioppilastalon päätöskonsertti on viimeinen mahdollisuus nähdä "Pelastetaan maailma" -setti koko komeudessaan! Kyseessä on myös Haberin loppuvuoden ainoa täyspitkä keikka ilman festarislottien aikataulurajoituksia. Maamme kansainvälisesti menestyneimpiin artisteihin lukeutuva tähti esiintyy vuoden aikana timanttiseksi hioutuneella tutulla kokoonpanolla yhdessä Tomas Niemistön, Janne Samuel Rajalan ja Risto Niinikosken kanssa. Yllätyksiltäkään tuskin vältytään.
La 9.9.2023, ovet: 19.30
Ikäraja: 18
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































