Ryoji Ikeda @ Amos Rex

Hinta: 20 / 15 / 5 €, alle 18-vuotiaat maksutta
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Datan räjähdyksenomainen paljous, pelkistetty viivapiirrosestetiikka, ääni ja äänettömyys, sykkivä valo ja pimenevät kuvaruudut täyttävät Lasipalatsin alla sijaitsevan Amos Rexin maanaiaisen arkkitehtuurin.

Japanilaisen säveltäjä ja taiteilija Ryoji Ikedan (1966) teokset on kuin mitä tiettyyn evoluution vaiheeseen ehtineestä sivilisaatiosta voisi jäädä jäljelle, jos se on onnistunut tuhoamaan itsensä.

Ikedan teokset perustuvat tarkkaan äänimaisemaan ja liikkuvaan kuvaan. Taiteilija työstää kaikkia materiaalejaan säveltäjän tapaan. Oli sitten kyse äänitaajuudesta, fyysisestä tilasta, kuvapikselistä, datapisteestä tai sykkivästä valosta, Ikedalle ne ovat kaikki osa sävellysprosessia.

Amos Rexin arkkitehtuurin innostama näyttely koostuu viidestä installaatiosta. Ne käsittelevät maailmankaikkeuden näkymättömiä ulottuvuuksia ja haastavat havainnon rajoja. Niiden joukossa nähdään kaksi uutta, Amos Rex -museosta inspiraationsa saanutta teosta. 

Ikedan taiteelliset juuret juontuvat 1980- ja 1990-luvuille, jolloin hän toimi aktiivinen elektronisen musiikin parissa sekä dj:nä, ääniteknikkona että säveltäjänä. Taiteilijan ilmaisu laajeni 2000-luvulla myös visuaaliseen taiteen puolelle. 

Tutkiva ote on läpäissyt Ikedan taiteellista tuotantoa varhaisimmista sävellyksistä lähtien. Ikeda tulkitsee tieteen tapaan luokitella dataa, mutta antaa datakokonaisuuksille rytmin ja dramaattisen kaaren, jota luonnehtii vastakkaisuuksien ja äärettömyyksien sekoittaminen miltei matemaattisella tarkkuudella. 


Valtava jättinäyttö on valjastettu teokselle ja sitä voi katsella molemmin puolin. 

"Lopputulos (teos) on yleisön kokemuksen lähtökohta, kun taas taiteilijalle se merkitsee päätepistettä." - Ryoji Ikeda

"Minulle lopputulos merkitsee enemmän kuin prosessi. Lopputulos (teos) on yleisön kokemuksen lähtökohta, kun taas taiteilijalle se merkitsee päätepistettä. Tässä mielessä taiteellinen prosessi on yleisön puhtaan kokemuksen kannalta toissijainen tai jopa täysin tarpeeton." - kertoo Ikeda haastattelussa

Nykyään Ikeda ammentaa vaikutteita myös merkittävistä tieteellisistä tutkimushankkeista. Hän on tehnyt yhteistyötä eri fysiikan ja matematiikan alan ammattilaisten kanssa. Osa Amos Rexissä nähtävistä teoksista perustuvat muun muassa NASA:n, Human Genome -projektin ja CERN:in massiivisesta aineistosta kerättyyn dataan.

"Olen oppinut, että ihmiset ovat maailmankaikkeudessa pieniä kuin pölyhiukkaset, mutta samalla ihmeellisen arvokkaita. Meidän ihmisten pitäisi olla vaatimattomampia, sillä luonto loi meidät ja olemme osa luontoa." - valottaa Ikeda työskentelystään suurten data-aineistojen parissa



Japanissa Gifussa syntynyt Ikeda työskentelee nykyään Pariisissa ja Kiotossa. Hänen musiikkiesityksiään ja audiovisuaalisia installaatioita on nähty sekä kuultu museoissa ja tapahtumissa ympäri maailman. Amos Rexin kokonaisuus on Ikedan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa.

Amos Rexin näyttely vaikuttaa kooltaan kävijälle suppealta. Syventymällä jokaiseen teokseen sekä visuaalisesti että muilla aisteilla, voi näyttelystä saada paljon irti. 

Kävijälle huomioitavaa:
Näyttelyssä on pimeää.
Näyttely sisältää voimakasta ääntä.
Teokset sisältävät vilkkuvaa valoa, näyttelyn ensimmäinen teos myös strobovaloa.

Näyttely Amos Rexissä ajalla:
27.9.2023–25.2.2024

----------
Eng

Explosive abundance and simple line drawings, sound and silence, pulsating light and suddenly darkening screens – Ryoji Ikeda’s audiovisual installations take over Amos Rex’s cavernous exhibition halls.

The art of Japanese composer and artist Ryoji Ikeda (1966) consists of precise soundscapes and moving image. The artist approaches his materials and data in the manner of a composer. Whether a pixel, sound wave, space or data, Ikeda sees them all as part of the composition process.

Ikeda’s exhibition at Amos Rex draws inspiration from the museum’s extraordinary architecture. On view are five installations, which explore the invisible dimensions of the universe and pushes the limits of perception. Among the five installations are two new works that Ikeda created on the basis of his immediate spatial experience of our subterranean museum.

Note to visitors:
It is dark in the exhibition.
There are loud sounds in the exhibition.
The artworks feature flashing lights, the first artwork of the exhibition contains strobe light.

Avoinna / Openin hours
27.9.2023–25.2.2024

Maanantai/Mon 11–20
Tiistai/Tue Suljettu/Closed
Keskiviikko/Wed 11–20
Torstai/Thu 11–20
Perjantai/Fri 11–20
Lauantai/Sat 11–17
Sunnuntai/Sun 11–17

Video Ikedan näyttelystä Lontoosta


Kuva: Ryoji Ikeda: data-verse 2 (2019) © Ryoji Ikeda & Audemars Piguet Contemporary

Nayttelyn esite / Gallery Guide 

https://amosrex.fi/nayttelyt/ryoji-ikeda/

https://www.instagram.com/ryoji_ikeda/


Lue myös:
Yle: Amos Rexin uusi näyttely sukeltaa universumin uumeniin: katso, millaiselta näyttävät Ryoji Ikedan valtaisat videoteokset 

 


Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 22
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Mannerheimintie 22
00100 Helsinki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.