Jaakko Laitinen & Lapin Lisä
Hurlumhei-henkisten Lapland-Balkan-laulujen laulajana kansainvälisestikin kunnostautunut Jaakko Laitinen tuo päivänvaloon pitkäsoiton verran lainattuja Lapin lauluja. Levyn pääpaino on erityisesti jenkassa ja humpassa, valssia ja beat-iskelmän ulottuvuuksia unohtamatta. Iskelmämusiikki on totuttu kuulemaan yleisönpalvelumusiikkina, missä oikeana pidettyyn tanssitempoon osuminen on onnistumisen merkki, mutta Jaakko Laitinen & Lapin Lisä on päättänyt palvella yleisön sijasta musiikkia itseään tutkien näiden laulujen laajempia mahdollisuuksia kiihdyttäen välistä humpat suoranaiselle turbo-vaihteelle.
Laulujen sanoitukset ovat tiukasti paikallisia tarinoita laajan Lapin erilaisista elämänpiireistä. Luonto ja sen varassa eläminen näyttelevät merkittävää roolia. Yhdentekeväksi yhdenmukaistuvan soittolista-algoritmi-yhtenäiskulttuurin ajassamme humpan hikisyys ja sanoituksellinen epä-epämääräisyys voivat tuntua ämmentävältä, ja se on tarkoituskin.
Jaakko Laitinen & Lapin Lisän mato on vaikuttaa päällisin puolin harmittomalta nostalgia-aktilta, mutta varsinainen koukku on sen tapa avata todellisuuteen aukkoja mahdollisiin todellisuuksiin, mitkä toisaalta suomalaiselta iskelmämusiikilta, viihdeteollisuudelta ja keskittämiskapitalismilta kaikessa näennäisrationaalissa tehokkuudessa ovat jääneet kokeilematta.
Levy on syntynyt Laitisen sekä Väärän Rahan toisen perustajajäsenen Marko Roinisen aivoituksista ja etenkin koti-ikävästä. Soittajiksi on saatu parasta A-ryhmää Niklas Ahlsvedin, Sampo Riskilän, Antti Kujanpään, Valtteri Bruunin ja Matti Pitkäsen muodossa. On aika pistää tanssitanner tömisemään ja avata portit toisiin todellisuuksiin!
https://korjaamo.fi/event/jaakko-laitinen-lapin-lisa/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































