Stam1na
STAM1NA on yksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä ja se on niittänyt mainetta myös ulkomailla. Yhtye on voittanut urallaan mm. viisi Emma-palkintoa ja saanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Lemin oma metalliylpeys julkaisee uransa kymmenennen albumin "X" 29. syyskuuta. Janne Joutsenniemen tuottamalta albumilta on jo ilmestynyt "Vereen piirretty viiva" -single.
DIABLO on raskasta sointia, kunnianhimoisia sävellyksiä ja suomalaiskansallista mentaliteettia viljelevä metalliyhtye, joka on perustettu Kalajoella vuonna 1990. Yhtyeessä vaikuttavat laulaja-kitaristi Rainer Nygård, kitaristi Marko Utriainen, basisti Aadolf Virtanen ja rumpali Heikki Malmberg. Bändin viimeisin albumi "When All The Rivers Are Silent" julkaistiin vuonna 2022 ja se saavutti ykkössijan Suomen virallisella albumilistalla.
CORRODED on yksi Ruotsin suurimmista metallibändeistä. COAL-nimellä toimintansa aloittanut Corroded julkaisi esikoisalbuminsa “Eleven Shades of Black” vuonna 2009. Airbournen, Painin ja Avenged Sevenfoldin kanssa kiertänyt ruotsalaisyhtye on metallipiireissä tunnettu nimi ympäri Eurooppaa.
DEAR MOTHER on hollantilaisen kitaristin Merel Bechtoldin ja tšekkiläisen laulajan David Pearin perustama yhtye, jonka johtoajatus on ollut tehdä ja soittaa kaksikon rakastamaa musiikkia ilman turhia musiikillisia raja-aitoja. Yhtye julkaisi jo kolme miljoonaa striimiä keränneen Bulletproof esikoisalbuminsa joukkorahoituksen turvin vuonna 2021. Dear Mother on toistaiseksi keikkaillut lähinnä Keski-Euroopassa, mutta tämän vuoden puolella yhtye on esiintynyt myös maailman suurimmalla heavy metal -risteilyllä, 70 000 Tons of Metal, USA:ssa.
https://www.livenation.fi/show/1423211/stam1na/helsinki/2023-11-03/fi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































