Rakas Evan Hansen - Musikaali täynnä toivoa

Rakas Evan Hansen on huippusuosittu Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaali, joka on maailmanlaajuisesti saanut jo 1,5 miljoonaa katsojaa. Musikaalia kuljettaa syvästi inhimillinen, koskettava ja samastuttava, täynnä toivoa oleva tarina. Esitys on pyörinyt muun muassa New Yorkin Broadwaylla täysille saleille usean vuoden ajan.
Connor Murphyn vanhemmat löytävät kuolleen poikansa taskusta kirjeen. Se on erään lukiolaispojan, Evan Hansenin, itse itselleen kirjoittama tsemppikirje. Se on kirje, jota ei ollut tarkoitus kenenkään nähdä, joka johti valheeseen, jota ei olisi koskaan pitänyt kertoa.
Tästä saa alkunsa tapahtumien pyörre, jonka keskellä on Evan Hansen, yksinäinen ja sosiaalisesti kömpelö lukiolainen, joka haluaisi löytää itsensä ja tulla nähdyksi.
Rakas Evan Hansenissa on kaunis musiikki, toinen toistaan upeampia balladeja ja tarttuvia popbiisejä, jotka jäävät ihanasti soimaan päähän.
Rakas Evan Hansen on tarina itseksi kasvamisen vaikeudesta ja itsensä löytämisen voimasta. Se on tarina nuoruudesta, tarina vanhemmuudesta ja tarina nopeasti kasvavista lapsista ja äideistä, jotka pysyvät aina lapsensa rinnalla.
Noin 2 t 45 min, sis. väliajan
Ikäsuositus 13-vuotiaasta alkaen
Kuva: Otto-Ville Väätäinen /HKT
https://hkt.fi/esitykset/rakas-evan-hansen/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: