Vimma (levyjulkkarit), Satu Lii
Julkaistava etno-pop-rock -albumi on nimeltään Tornadon silmässä ja se saa päivänvalon 13.10.2023, julkaisijana saksalainen Nordic Notes. Levyn lyriikat rakentavat yhteisöjä eksistentiaalisesti epävakaina aikoina. Kappaleet käsittelevät muutosta, kriisiä ja kollektiivista hajoamisen kokemusta.
Vimma on nähty viime aikana mm. Tallinn Music Weekillä, Lost In Musicissa, Espan kesän avauksessa ja Provinssissa sekä yhteiskunnallisesti merkittävissä muutokseen tähtäävissä tilaisuuksissa. Debyyttialbumin Meri ja Avaruus (Eclipse Music 2019) julkaisun yhteydessä VIMMA palkittiin Etnogaalassa vuoden tulokkaaksi. Musiikin ohella yhtyeen laulaja Eeva ja viulisti Pessi ovat ympäristöaktivisteina tiiviisti mukana yhteiskunnallisessa muutoksessa.
Yhtyeen kokoonpano: Pessi Jouste, Eeva Rajakangas, Sonja Kaipainen, Roope Jokinen, Kalle Outila, Santeri Kettu, Aapo Lankinen
Illan aloittaa Satu Lii yhtye
Satu Liin musiikki on hymyilevän melankolista, herkkää ja samalla rouheaa. Suomalaiseen mielenmaisemaan sulautuvat kappaleet ja artistin auringonkeltainen ääni yhdistelmänä on koukuttavaa kuunneltavaa. Sattu Liin "Enemmän kuin koskaan" -kappale on ehtinyt yhtyeen nuoresta iästä huolimatta voittamaan jo parikin musiikkikilpailua, YLEn levylautakunnan ja Sauraava biisi levyraadin. Satu Liin kokoonpano livenä ensimmäistä kertaa Helsingissä ja juuri Kutosella.
Satu Lii kokoonpano: Satu Lii, Kalle Outila, Sami Jaakkola ja Tuomas Viiliäinen
http://www.kuudeslinja.com
https://www.tiketti.fi/vimma-satu-lii-kuudes-linja-helsinki-lippuja/93102
https://www.facebook.com/events/696563735647959
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































