Raide-Jokeri pikaratikka aloittaa liikennöinnin
Helsingin seudun ensimmäisen pikaraitiotien liikenne käynnistyy lauantaina 21. lokakuuta 2023.
Uuden pikaraitiotien varrella on 34 pysäkkiä. Se yhdistää Itäkeskuksen, Aalto-yliopiston ja Keilaniemen metroasemat sekä Oulunkylän, Huopalahden ja Leppävaaran rautatieasemat.
Katso Raide-Jokerin reitti ja aikataulut täältä
Pikaratikan avautumista juhlistetaan päivän aikana eri puolilla rataa. Suurimpia juhlia vietetään Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston pysäkin läheisyydessä, jossa järjestetään aamupäivällä Ratikkakarnevaali. Avajaisviikonlopun on voimassa lipputarjous, jolla saa vuorokausilipun puoleen hintaan.
Ensimmäinen pikaraitiovaunu lähtee liikkeelle Aalto-yliopiston pysäkiltä kohti Itäkeskusta kello 9.20. Ensimmäiset vaunut Itäkeskuksen ja Keilaniemen päätepysäkeiltä lähtevät kello 9.30. Vaunut liikennöivät sitten 12 minuutin välein aina kello 20:een asti illalla. Liikenne jatkuu harvemmin vuorovälein noin kahteen asti yöllä.
Pikaraitiovaunujen kyytiin voi nousta ja kyydistä voi poistua kaikilta linjan pysäkeiltä.
HSL muistuttaa, että avajaispäivänä kannattaa varautua suuriin matkustajamääriin.
Tietoa lippujen ostamisesta
Kuva: @hsl_hrt
https://raidejokeri.info/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































