Lepakko
Notaari Falke on jätetty juhlien jälkeen kaupungille lepakoksi puettuna, ja kostoksi hän järjestää sarjan väärinkäsityksiä.
Hän houkuttelee Eisensteinin ruhtinas Orlofskyn juhliin ja esittelee vieraita toisilleen valeasuissa. Eisensteinin vaimosta Rosalindesta tulee unkarilainen kreivitär, hänen kamarineitonsa Adele teeskentelee olevansa näyttelijätär, Eisenstein itse esittää markiisia ja vankilanjohtaja Frank naamioituu ritariksi.
Lopulta kaikki pyrkimykset paljastuvat valheeksi, illuusiot haihtuvat ja koko seurue löytää itsensä vankilasta. Hilpeässä loppuselvittelyssä kaikki ovat yhtä mieltä: kaikki oli samppanjan syytä.
Kuplivan kepeästi kuohuva Lepakko on operetin kuolematon klassikko. Kestävän suosion taustalla on osuvien henkilöhahmojen ja hauskasti etenevän tarinan lisäksi ennen kaikkea Johann Straussin (1825–1899) hilpeän melodinen musiikki.
Kansallisoopperan Lepakossa näyttämöllä riittää väriä, liikettä, iloa ja kaleidoskooppimaisia pyörteitä. Kaikki tapahtuu wieniläisvalssin kepeydellä ja 1800-luvun hengessä. Operetti esitetään nyt suomen kielellä.
Ooppera soveltuu yli 10-vuotiaille
Kesto 3t 10min, (sis väliajan 30 min)
Teosesittelyt (vapaa pääsy)
TI 5.12.2023 KLO 18 Alminsalin lämpiö
KE 13.12.2023 KLO 18 Päälämpiö
Kuva: Kansallisooppera ja -baletti
https://oopperabaletti.fi/ohjelmisto/lepakko/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































