Favourite Colours Markus Perttula
Debyyttialbumiaan Summer '13 juhlistavan indie-bändi Favourite Coloursin musiikkia eivät genrerajat pitele; Paksu soundimaailma kaiun täyteisine kitaroineen ja synamattoineen tuo helposti mieleen 80- ja 90-lukujen Dreampop/Shoegaze-bändit, mutta sekaan mahtuu vaikutteita myös mm. punkista ja hiphopista. Yhtye painottaa tuotannossaan mieleenpainuvia melodioita, itsetutkiskelevia lyriikoita ja voimakkaita tunteita, jotka vaihtelevat katkeransuoloisen melankolian ja yltiömäisen euforian välillä.
Spotify: https://open.spotify.com/artist/1iPTXuxake2FMg544IdTLY…
IG: https://www.instagram.com/favouritecolours_official/
MARKUS PERTTULA
Illan avaava laulaja-lauluntekijä Markus Perttula julkaisi neljännen suomenkielisen albuminsa Kun meri nousi yllemme maaliskuussa 2023. Levykokonaisuus on samaan aikaan vahvaa ja herkkää; syvällisissä teksteissä toistuu meri, rakkaus ja kasvaminen. Musiikki vaihtelee taidemusiikin, folkimman popin sekä indien ja altrockin vaikutteista ainutlaatuiseksi yhdistelmäksi tuoretta ja ajatonta. Levyarvioissa mainitaan levyn vievän "suomalaista musiikkia vahvasti uuteen, innovatiiviseen suuntaan” ja olevan "tunneilmaisultaan, instrumentaatioltaan että sanoitukseltaan harvinaisen dynaaminen albumi” (www.tumpinmusablogi.fi); Soundi-lehti nosti esiin vaikutteita ja kohokohtia: "Ilmaisuun on tullut rehvakkuutta ja omaäänisyyttä. Jeff Buckley ja Radiohead kuultavat yhä ilmaisusta läpi, mutta jäljittelyltä tämä ei tunnu. Parhaimmillaan Perttula on muhkeilla ja dramaattisilla raidoilla kuten Utopos, Vaaleanpunaisen kuun jumalatar ja Älä muista.”
�
Markus Perttulaa voi kuulla myös yhtyeessä Sans Parade ja vierailijana mm. Coma Talkin, Katuhaukka 2984 ja ROOXX/Jori Sjöroosin tuotannoissa.
Spotify: https://open.spotify.com/artist/0KOsZUUpyfo5qbb7YNEOEv…
YouTube: https://www.youtube.com/c/MarkusPerttula
IG: https://www.instagram.com/markusperttulamusiikki/
Markus Perttula 21:30
Favourite Colours 22:15
K20, vapaa pääsy
Baari auki klo 01 asti
http://www.siltanen.org
https://www.facebook.com/events/1474258583429642
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































