Tuomas Wäinölä
Hinta: 25 / 28 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Tuomas Wäinölä Tavastialla joulukuussa
Syyskuun alussa toisen sooloalbuminsa julkaissut kitaristi Tuomas Wäinölä paketoi syyskauden soolokiertueensa lukuisilla huippuvierailijoilla ryyditettyyn Tavastian-klubin erikoiskeikkaan.
Kotimaan kärkikaartin kitaristeihin lukeutuva Wäinölä tunnetaan monipuolisena muusikkona, säveltäjänä ja tuottajana, jota ovat viime vuosina työllistäneet mm. valtavaksi ilmiöksi noussut jokavuotinen Raskasta Joulua -kiertue, sekä ex-Nightwish basisti Marko Hietalan sooloyhtye live- ja levytuotantoineen. Wäinölä on myös säveltänyt työparinsa Juri Sepän kanssa score-musiikin suurta kiinnostusta Yhdysvaltoja myöten herättäneeseen Jalmari Helanderin Sisu-elokuvaan.
The Return of the Hometown Hero -nimeä kantava uusi albumi sisältää laajalla spektrillä kitaravetoista lauluvapaata musiikkia risteillen raskaasta baritoni-kitaran möyrinnästä sinfoniaorkesteri-osuuden kautta rautalankaan, sekä jousikvartetin ja torvisektion ryydittämään fuusio-jazzillisempaan menoon. Kokonaisuus on löyhästi omaelämäkerrallinen, sisältäen eri maihin, paikkoihin ja tapahtumiin pohjautuvia musiikkikappaleita.
Lukuisia kertoja Tavastia-klubilla esiintynyt Wäinölä odottaa syyskauden huipennusta jo vesi kielllä:
“Tavastialla on erityinen paikka sydämessäni. Sinne on aina kunnia mennä soittamaan ja tietenkin ilo käydä kuuntelemassa keikkoja. Erityisen hienoa on se, että nyt pääsen nyt tuoreine kvintetteineni tähän kevyen musiikin pyhättöön esiintymään omalla nimelläni. Tuoreen “The Return of the Hometown Hero” -levyni eka single on videona julkaistu “The Fellowship of Guitar”, jolla soittavat rakkaat kitaristikollegani Marzi Nyman, Timo Kämäräinen, Mikko Kosonen ja Varre Vartiainen. Voin ilokseni ilmoittaa, että tälle tulevalle Tavastian-keikalleni saapuu vieraaksi tuo samainen kitarapartio ja toki myös Tero Lindbergin johtama torvisektio kamppailemaan meitä kitaristeja vastaan. Eikä siinä vielä kaikki, levylläni kanssani raskaamman duo-vedon polkaiseva Mikko Sirén (mm. Apocalyptica) esiintyy myös kanssani! Tästä tulee siis hyvin spessu ilta, koettelemme lauluvapaan musiikin rajoja maksimaalisella intensiteetillä, dynamiikalla ja nuottien määrällä. Tervetuloa Tavastialle!”
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-12-19/tuomas-wainola/93869/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.