Tuomo & Markus
Tuomo & Markus on helsinkiläisten pitkän linjan musiikintekijöiden Tuomo
Prättälän ja Markus Nordenstrengin perustama indie folk -yhtye. Voimaduo
seikkailee musiikissaan paikassa, jossa jazzin, progen, soulin,
voimapopin ja angloamerikkalaisen juurimusiikin ääriviivat hämärtyvät
uniikiksi omaksi soundiksi. Yhtyeen livekokoonpanossa vaikuttava
trumpetisti Verneri Pohjola on laajentanut Tuomon ja Markuksen
sinemaattista äänikuvaa entisestään.
Kymmenvuotiaalta yhtyeeltä on julkaistu maailmanlaajuisesti kaksi
kriitikoiden hehkuttamaa tupla-albumia. Viimeisintä eli tammikuussa 2023
julkaistua Game Changing -albumia Helsingin Sanomat kuvaili viiden
tähden täysosumaksi:
"Huippuun viritetty tuotanto ja monikerroksinen, immersiivinen
äänimaailma täydentävät albumin, joka voi olla käänteentekevä –
”game-changing” – ainakin yhtyeelle Tuomo & Markus. Yhdentoista oman
kappaleen Game Changing onkin kokonaisuus, jossa tarinat – usein
ajankohtaisia, usein yhteiskunnallisesti kantaaottavia – eivät tunnu
välttämättömiltä täytteiltä, koska jotain pitää kuitenkin laulaa."
-Harri Uusitorppa, HS 10.1.2023
2023 osoittautui Tuomolle ja Markukselle käänteentekeväksi monellakin
tapaa. Game Changing albumin menestyksen vanavedessä Tuomo & Markus
esiintyi mm. Flow Festivaaleilla ja Pori Jazzissa. Lisäksi yhtye on
äänittänyt runsaasti uutta musiikkia, joka näkee päivän valon 2024
aikana. Tuleviin julkaisuihin lukeutuu Verneri Pohjolan kanssa äänitetty
instrumentaalialbumi sekä soulprojekti Pratt & Moody, jonka odotettu
kokopitkä albumi näkee vihdoin päivänvalon ensi syksynä.
Tuomo & Markus antaa tulevilla keikoillaan esimakua tulevista
julkaisuistaan ennen siirtymistään Pohjois Amerikan keikka-areenoille.
Musiikkia tukevat Antti Kuivalaisen upeat projisoinnit.
Tuomo & Markus
Tuomo Prättälä - laulu, koskettimet
Markus Nordenstreng - laulu, kitarat
Verneri Pohjola - trumpetti
Juho Viljanen - rummut, pasuuna, taustalaulu
Jeremias Ijäs - basso, taustalaulu
Miikka Paatelainen - pedal steel kitara
Antti Kuivalainen - visuaalit
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agga7o7elq
https://fb.me/e/19oXzaZQM
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































