Vantaan musiikkiopiston Soivat Joulumarkkinat
Vantaan musiikkiopiston järjestämissä joulumarkkinoissa luvassa on yhteisjoululauluja ja useita opiston oppilaiden musiikkiesityksiä lauantaina 9.12.2023 klo 12–15. Musiikkiohjelman lisäksi tarjolla on kahvilaherkkuja, makkaraa ja kuumaa glögiä.
Luvassa on kuusi Vantaan musiikkiopiston eri konserttia klo 12 alkaen. Orvokkisalissa on mm. muskariesitys, musiikin hahmotusaineiden show, maistiainen ensi keväänä esitettävästä The Sound of Music -musikaalista, pop & jazz -laulajia sekä nokkahuiluorkesteri.
Kahvilan Musacornerissa esiintyy erilaisia pienkokoonpanoja. Kulttuurikeskuksen pihassa esiintyvät mm. kuorot. Ohjelmanumeroita on myös ruotsin kielellä musiikkiopiston ruotsinkielisen opetuksen oppilaiden esittämänä.
Lapset voivat suunnitella ensi vuonna 60 vuotta täyttävälle musiikkiopistolle juhlalapaset tai sukat paperille värittämällä.
Kulttuurikeskuksen pihassa esiintyy kuoroja. Ohjelmanumeroita kuullaan sekä suomen, että ruotsin kielellä musiikkiopiston ruotsinkielisen opetuksen oppilaiden esittämänä.
Tapahtuman myyntipöydistä vastaavat musiikkiopiston yhteismusisointiryhmät. Myyjäisistä voi ostaa mukaansa mm. leivonnaisia, kortteja ja levyjä. Tapahtuman myyjäisten tuotot menevät oppilaiden stipendikassaan ja yhteismusisointiryhmien hyväksi. Ostokset sekä myyntipöydissä että kahvilassa voi tehdä käteisellä tai MobilePaylla.
https://www.facebook.com/events/292203233178593?
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.

































































