Savoyn uusivuosi: The Beatles -tribuutti
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band & Pepe Willberg
Savoy-teatterissa on uudenvuodenaattona luvassa A Hard Days Night kuorrutettuna Savoy Trufflella, kun Suomen omat Beatles-legendat Pepe Willberg ja Jiri Nikkinen yhtyeineen tarjoilevat konsertin täydeltä All You Need Is Lovea!
Pepe Willberg ja Jiri Nikkinen ovat koonneet oman Beatles-ohjelmiston, joka on upea kokonaisuus enimmäkseen kahdella stemmalla laulettavia Beatles-kappaleita. Nämä kaksi Beatles-asiantuntijaa muodostavat eittämättä Suomen parhaan laulukokoonpanon kyseiseen asiaan. Pepe ja Jiri pitävät kiinni alkuperäisistä bändisovituksista, mikä korostaa heidän saumattomasti yhteensopivaa laulusoundiaan.
Pepe Willberg opetteli uransa ensimmäisenä laulun, Twist and Shout- kappaleen jo 60-luvulla. Siitä asti Beatles-musiikki on ollut tiiviisti hienon laulajan ohjelmistossa. Kaikki tuntevat hitin Rööperiin vuodelta 1967.
Jiri Nikkinen, tuo Suomen John Lennon on perehtynyt pikkutarkasti koko laulajan uransa ajan Beatlesin musiikkiin. Tunnetuin levytys suomeksi lienee Elekieltä.
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band on erikoistunut The Beatlesin ja muun sixties-musiikin esittämiseen, oikealla 60's -asenteella ja soundeilla, originaaleista sävellajeista. Tämä kansainvälistä tunnustusta saanut ryhmä vie kuulijansa aikamatkalle Hampurin aikaisista vuosista aina Abbey Roadille saakka, Liverpooliin, rakkauden kesään -67 ja Lontoon Savile Row’lle. Yhtye on esiintynyt mm. Liverpoolin BeatleWeek -tapahtuman pääkonsertissa, ja keikkailee jatkuvasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Ohjelmisto on yhtä ilotulitusta hiteistä harvinaisuuksiin, sekä englanniksi että suomeksi laulettuna. Musiikki on kaikille universaalin tuttua ikään tai kansallisuuteen katsomatta.
Kokoonpano:
Pepe Willberg, laulu, kitarat
Jiri Nikkinen, laulu, kitarat
Jiri Bertula, basso, laulu
Jarkko Rantanen, rummut, laulu
Teemu Aitoaho, kitara, laulu
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan
Permanto K-18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua.
Liput Lippupisteestä 15-57€ mahdollinen toimitusmaksu
https://www.facebook.com/events/1273030460031324/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































