Oscar Wilson (Usa)
Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
OSCAR WILSON (USA)
Vuonna 1953 Chicagon 43rd Streetillä (nykyinen Muddy Waters Drive) syntynyt Oscar Wilson on showmies ja veretseisauttava blueslaulaja. Wilson varttui blueskuuluisuuksien seurassa: Junior Wells, Elmore James, Big Smokey Smothers ja läheinen perheystävä David "Honeyboy" Edwards olivat kaikki vakituisia vieraita viikoittaisissa jameissa hänen lapsuudenkodissaan. Aikuisiällä Wilson teki pitkään päivätöitä, mutta vieraili ohessa jatkuvasti solistina Chicagon bluestukipilarien, kuten Melvin Taylorin ja Johnny B. Mooren keikoilla.
”Vaikka Oscar Wilsonin alkuperäisia innoittajia ovat supertähdet Muddy Waters, B.B. King, Albert King, Jimmy Reed, Jimmy Rogers ja Little Walter, hän kuulostaa ennen kaikea omalta itseltään”, luonnehtii Chicago Tribune -sanomalehti.
Oscar Wilson tunnetaan parhaiten vuodesta 2007 lähtien toimineen The Cash Box Kings -yhtyeen solistina. Bändi on julkaissut yhteensä 11 albumia, joista kolme viimeisintä alan johtavalla levymerkillä Alligator Recordsilla.
Hän julkaisi myös vuonna 2017 soololevyn "One Room Blues", jonka tuotti ja jolla soittaa kitaraa Joel Paterson.
Juttutuvan keikalla Wilsonia säestää laajennettu Dr. Helander & Third Ward -kokoopano: Dr. Helander (kitara), Esa Kuloniemi (basso), Leevi Leppänen (rummut), Big Dog Andy (huuliharppu) ja Ville Tri Tolvanen (piano).
https://www.facebook.com/juttutupa/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.