Pariisin Kevät
Hinta: 35 / 38 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
PARIISIN KEVÄT KEIKOILLE UUDEN MUSIIKIN VAUHDITTAMANA
Yli neljän vuoden levytystauon pitänyt Pariisin Kevät nähdään huhtikuussa kolmen keikan mittaisella minikiertueella, jolla tullaan kuulemaan fanien iloksi uutta musiikkia. Tänään julkaistu single “Haaveet, haaveet” antaa esimakua tulevasta materiaalista.
Jo vuodesta 2007 yhteensä seitsemällä albumilla ja unenomaisilla musiikillisilla maailmoillaan ihmisten sieluihin porautunut Pariisin Kevät on onnistunut vuosien mittaan uudistumaan kadottamatta omaa, leimallista tyyliään. Yhtyeen melankolisen tanssittava musiikki on hurmannut sekä koukuttavilla melodioilla että Arto Tuunelan omaleimaisilla lyriikoilla. Esimakua keväällä 2024 julkaistavalta kahdeksannelta studioalbumilta antava “Haaveet, haaveet” kertoo Tuunelan mukaan tutun ja turvallisen hylkäämisestä ja halusta mennä kohti tuntematonta: “Mä luulen, että tämän biisin ja tulevan albumin tunnistaa Pariisin Kevääksi nopeasti, vaikka sillä ei toisteta jotain, mitä me ollaan jo aiemmin tehty. Mä oon melko varma, että tulevat laulut yllättää positiivisesti Pariisin Kevään ystävät. Ja ehkä muutaman vihaajankin.”
Aikanaan Ilosaarirockista 10 000 ihmisen edessä yhtyeenä debytoinut Pariisin Kevät julkaisi viimeisimmän, “Reuna”-albuminsa vuonna 2019 ja on sen jälkeen viettänyt aikaa uutta musiikkia luoden. Odotus päättyy, kun riemukkaista ja hypnoottisistakin liveistään tunnettu bändi palaa lavoille huhtikuussa.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-04-04/pariisin-kevat/95510/

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: