Seven Drunken Nights – The Story of The Dubliners
Hinta: 59,50
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
SEVEN DRUNKEN NIGHTS – The Story of The Dubliners levittää irlantilaisen perinnemusiikin ilosanomaa ympäri maailmaa herättämällä rakastetun The Dubliners -yhtyeen hitit jälleen henkiin. Riemastuttava show täynnä livemusiikkia ja irlantilaista energiaa saapuu piristämään Helsingin talvea. Esitys nähdään Kulttuuritalolla 27.1.2024.
Esitys on luotu yhteistyössä legendaarisen irlantilaispubin O’Donoghue’sin kanssa, josta itse The Dublinerskin on polkaissut uransa käyntiin vuonna 1962. Esitys kertoo tarinan Ronnie Drew’n, Luke Kellyn, Barney McKennan, John Sheahanin, Ciaran Bourken ja Jim McCannin viisikymmenenvuotisesta urasta The Dublinersissa. Upeat esitykset sisältävät lukuisia bändin juhlittuja klassikoita, kuten The Irish Rover, The Leaving of Liverpool sekä Belle of Belfast City.
SEVEN DRUNKEN NIGHTS – The Story of The Dubliners –show on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä jukeboksimusikaali. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut karismaattinen Ged Grahamia, jonka lämmin kerronta johdattaa yleisön kiehtovan The Dublinersin tarinan äärelle. Esityksessä huippukokoonpano muusikoita ja laulajia loihtii The Dublinersin kappaleet takaisin henkiin. Teoksen mukaansatempaava energia vetää kaikki tanssimaan! Esitys tarjoaa ikimuistoisen kokemuksen täynnä irlantilaismusiikille ominaista hyvää fiilistä ja korkeaa tunnelmaa. Katso esityksen traileri tästä.
Tätä ainutlaatuista tilaisuutta ei voi ohittaa, kun huippuarvosteluita ympäri maailmaa kerännyt sekä The Dublinersin perheiden tuen saanut show saapuu Suomeen!
SEVEN DRUNKEN NIGHTS
La 27.1.2024 kello 19.00
Liput alk. 59,50 € Lippu.fi
Kesto n. 2h 30 min.
https://kulttuuritalo.fi/tapahtuma/9251/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.