Tanssien Tähtiin Show
Hinta: 39,10 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Tanssien Tähtiin Show on tunnettujen ammattitanssijoiden esittämä upea tanssishow, jonkaensimmäinen kiertue vuonna 2019 keräsi yli 10 000 katsojaa. Uusin esitys sai ensi-iltansa 3.3.2023 Espoossa saaden erinomaisen vastaanoton katsojilta keräten jälleen tuhansia katsojia ympäri Suomea. Yleisön pyynnöstä esitys palaa teattereihin keväällä 2024!
“On hienoa, että voimme tarjota lisänäytöksiä tästä upeasta, loistavan yleisöpalautteen saaneesta esityksestä” kertoo Elevent Groupin toimitusjohtaja Helena Ahti-Hallberg. “Esitys on sisällöllisesti sama kuin keväällä 2023 ensi-illan saanut show, mutta tällä kertaa lavalle nousee kaksi uutta tanssijaa, kun Ansku Bergström ja Matti Puro eivät pysty muiden esteiden vuoksi osallistumaan” jatkaa Helena.
”Tanssijoiden luoma kokonaisuus liikkeen ja musiikin avulla on huikea, en voi kuin ihailla heidän ammattitaitoaan” kertoo esityksen ohjaaja Sari Siikander. ”Esityksen pohjana ollut usko – toivo – rakkaus ohjasi tarinaa ja lavalla nähdään koko elämän mittainen kirjo tunteita ja tilanteita, iloa ja surua, rakkautta ja toivoa.”
Keväällä 2024 lavalle nousevat tv:stä tutut tanssijat Sami Helenius, Saana Akiola, JuttaHelenius, Anssi Heikkilä, Emil Hallberg, Claudia Ketonen, Jurijs Trosenko, Kia Lehmuskoski. Uusina tanssijoina lavalle nousevat Katri Riihilahti sekä Valtteri Palin. ”On hienoa, että saimme mukaan kaikki tämän vuoden Tanssii Tähtien Kanssa finalistit” iloitsee Helena Ahti-Hallberg. ”Innostuneena odotan, että pääsen tämän huippu porukan kanssa esiintymään ja jakamaan tanssin iloa ympäri Suomen” kertoo Valtteri Palin, joka on ensimmäistä kertaa mukana Tanssien Tähtiin Showkiertueella.
Esityksen ohjauksesta ja dramaturgiasta vastaa tunnettu näyttelijä ja ohjaaja Sari Siikander. Esityksen tuotannosta vastaa Elevent Group Oy ja tuottajana toimii Tero Laakso ja Helena Ahti-Hallberg vastaa puvustuksesta. Esityksen koreografioista vastaavat tanssijat. Esityksen kesto on noin 65 minuuttia.
https://tapahtumat.vantaa.fi/fi-FI/page/6572c5dd4921d33b2875de9a

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.