Variaatioita - Jouko Ollikainen

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Jouko Ollikainen on 64-vuotias kuvittaja, graafinen suunnittelija ja taiteilija. Ennen kaikkea hän on lähes maaninen ideoija ja taiteen tekijä. Hänen intohimonsa on nuoresta lähtien ollut nähdä ennennäkemätöntä ja kokeilla erilaisia tekniikoita ja materiaaleja töissään.

Variaatioita-näyttely on lähtöisin Ollikaisen spontaanista taidehistoriallisesta matkasta, jossa hän halusi tutustua eri taiteilijoihin heidän omakuviensa kautta ja nähdä itsensä mm. Rembrandtina, Frida Kahlona ja Gallen-Kallelana. Lopulta syntyi sata potrettia, joista jokainen nosti jonkin erityisen piirteen esille hänen omasta itsestään. Matkansa aikana Ollikainen ihastui kuninkaallisiin muotokuviin, joiden kanssa hän halusi leikitellä. Nyt Ollikainen on siirtynyt vanhoihin tunnettuihin maalauksiin, joihin hän vaihtaa kissat ihmisten tilalle. Näitä kissamaalauksia on syntynyt jo seitsemänkymmentä.

Ollikaiselle tärkeää taiteen tekemisessä on itse prosessi ja se, kuinka katsoja näkee teokset – mitä ajatuksia ne herättävät ja mikä niissä aiheuttaa konfliktin tai moraalisen kysymyksen. Ollikainen toivoo, että katsojat innostuvat tutustumaan itse alkuperäisiin taiteilijoihin ja taiteeseen yleensä.
***
Jouko Ollikainen is a 64 year old illustrator, graphic designer and artist. First and foremost he is a quasi-lunatic ideator and art creator. From a young age he has been passionate about seeing the unforeseen and try out different techniques and materials in his work.

The Variations-exhibition originates from Ollikainen’s spontaneous journey through art history, where he wanted to get to know different artists through their self portraits and see himself as i.e. Rembrandt, Frida Kahlo and Gallen-Kallela. All of the 100 portraits he created brought up a special characteristic about himself. During his journey Ollikainen fell in love with royal portraits with which he wanted to play around. Now Ollikainen has moved onto old, famous paintings where he replaces humans with cats. Already over seventy cat paintings have been created.

To Ollikainen the most important things in creating art is the process itself and the way the viewer sees the works – what kinds of thoughts they provoke and what in them creates a conflict or awakes a moral question. Ollikainen hopes that viewers are encouraged to learn about the original artists and art in general.
***
Jouko Ollikainen är en 64-årig illustratör och grafisk formgivare. Framför allt är han en nästan manisk idéspruta och konstnär. Hans passion har alltid varit att se det aldrig tidigare sedda och att experimentera med olika tekniker och material i sitt arbete.

Utställningen "Variationer" härstammar från Ollikainens spontana konsthistoriska resa, där han ville lära känna olika konstnärer genom deras självporträtt och se sig själv som bland annat Rembrandt, Frida Kahlo och Gallen-Kallela. Till slut skapades hundra porträtt, av vilka vart och ett lyfte fram en speciell egenskap hos honom själv. Under sin resa blev Ollikainen förtjust i kungliga porträtt, som han ville leka med. Nu har Ollikainen övergått till gamla kända målningar, där han byter ut katter mot människor. Hittills har sjuttio av dessa kattmålningar skapats.

Viktigt för Ollikainen är processen med att skapa konst samt hur betraktaren ser verken - vilka tankar de väcker och vad som orsakar konflikt eller moraliska frågor. Ollikainen hoppas att betraktarna blir inspirerade att själva utforska originalkonstnärerna och konsten i allmänhet.

http://galleria.pirkkoliisatopelius.com/events/2024/jouko-ollikainen/
https://www.facebook.com/events/329029460097216/329029490097213/

Tapahtumapaikka / Venue

Hietalahdenranta 17
00180 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Hietalahdenranta 17
00180 Helsinki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.