Luukas Oja (levyjulkkarit), Hene Jääsalo
Hinta: 15 / 17 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Luukas Oja ja Hene Jääsalo On the Rockiin maaliskuussa!
Suomirockin uuden polven rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Luukas Oja tunnetaan vauhdikkaista keikoistaan, korvamatokertseistä ja puhuttelevista teksteistä. Vimmaisen ilottelun ohessa yhtye käsittele painavia teemoja aristelematta.
Luukas Ojan sydän löytyy riehakkaan energian yhdistyessä taitavaan soitantaan ja arvaamattomuuteen. Bändin intensiiviset liveshowt ovat hurmanneet yleisön ja kriitikot ympäri Suomea klubikeikoilta festarilavoille.
Bändin kolmas pitkäsoitto julkaistaan maaliskuussa 2024, jonka myötä bändi lähtee uransa mittavimmalle klubirundille kokonaan uuden liveshown kanssa.
Illan avaa helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisi hempeästi rokkaavan debyyttisinglensä ’Steariinia’ syyskuussa. Vuonna 2022 Universal Musicille kiinnitetty artisti tunnetaan myös rockyhtye Prettyn solistina. Sooloprojektin musiikki tulee kuitenkin eroamaan yhtyeen tuotannosta.
”Kun alotin tän sooloproggiksen niin halusin tehä musiikkia eri tavalla kuin mihin olin aiemmin tottunut, rauhassa ja itsekseni poissa melun keskeltä. 99% kappaleista teen akustisella kitaralla himassa sohvan reunalla istuen. Mulla on yleensä tarkka visio studiolle mennessä, mutta tietenkin biisi löytää lopulliseen muotoonsa vasta kokeilemalla. Mun tuleva single yhdistelee eri ihmisten tarinoita, joita on matkan varrella tullut vastaan. Niin läheisiä, tuttuja kuin tuntemattomia ihmisiä, jotka elää niiden pään sisällä ja päätyy olemaan hukassa”, Hene Jääsalo kommentoi.
Tulevat melankoliset, tummanpuhuvat ja melodiset kappaleet ovat artistin itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Luvassa on taitavia lyriikoita ja ajatuksia herättävää musiikkia.
Luukas Oja, Hene Jääsalo
pe 22.3.2024
On The Rocks, Helsinki
Liput alk. 15 €
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 15 €
– ovelta 17 €, mikäli jäljellä
https://www.tiketti.fi/luukas-oja-hene-jaasalo-on-the-rocks-helsinki-lippuja/95216

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: