BusÓ –naamiotyöpaja
Työpajassa voit valmistaa itsellesi naamion busójárás-tyyliin. Busó-naamiot ovat voivat olla esimerkiksi pelottavia, usein sarvekkaita hirviöitä tai muita otuksia esittäviä, karvoin koristeltuja naamareita.
Kaikenikäiset osallistujat ovat tervetulleita! Alle kuusivuotiaat lapset voivat osallistua aikuisen kanssa. Ilmoittautuminen 19.2. klo 15 mennessä: https://forms.office.com/e/f6LY8vsBBR.
Työpajan kielet ovat suomi, unkari ja englanti.
Busójárás eli Busó-kulkue on vuosittainen rituaali Mohácsissa, Unkarissa, jolloin järjestetään kulkueita, tanssiaisia ja naamiaisia. Kulkueeseen osallistujat käyttävät pelottavia naamioita ja pukuja. Juhla liitettiin vuonna 2009 myös UNESCOn Aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, sekä vuonna 2012 unkarin kansallisiin aarteisiin, Hungarikumeihin. ”Busó” tarkoittaa naamioitunutta osanottajaa. Busójárásin kaltaisia perinteitä löytyy muiltakin kansoilta, ja sitä on kuvattu kahdella toisiinsa liittyvällä kertomuksella, joista erään tarinan mukaan ihmiset karkottavat pelottavilla naamioilla ja asuilla pois turkkilaisia valloittajia – tai toisaalta talvea kevään tieltä.
Työpajan ohjaajana toimii kuvataidepedagogi Niina Ala-Fossi.
https://culture.hu/hu/helsinki/esemenyek/busoalarc-keszito-muhelyfoglalkozas
https://fb.me/e/1QoHwk4qi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































