Cyhra (Se), Neonfly (Uk)
Hinta: 24 / 26 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Cyhra esiintyy On The Rocksissa helmikuussa!
Cyhra esittelee itsensä Facebook-seinällään varsin tyhjentävästi: Cyhra is a band with former members from In Flames, Amaranthe, Rhapsody and Shining. Helmikuussa tämä ruotsalaisen, suomalaisen ja saksalaisen raskaan rockin superryhmä saapuu Suomeen. Cyhra soittaa helmikuun 15. päivänä Tampereen Yo-talolla, jolta tie vie ensin Helsingin On the Rocksiin ja sitten Oulun Kantakrouviin.
Cyhra julkaisi menneen kesän lopulla kolmannen albuminsa. ”The Vertigo Trigger” on yhtyeen tummin ja monipuolisin teos, jonka kokenut bändi tuotti itse.
– Lopputulos on juuri se, mikä meillä oli mielessä ennen kuin rupesimme äänittämään levyä. Olen todella ylpeä lopputuloksesta. Siinä on jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä…, Cyhran suomalaisvahvistus, kitaristi Euge Valovirta maalailee.
– Minulle albumi on täydellinen jatke kahdella aiemmalle Cyhra-levylle, rumpali Alex Landenburg lisää.
– Siinä on hieman enemmän raakuutta ja rock’n’rollia kuin meillä on ollut ennen. Lisäksi Jacob Hansenin masterointi tuo kokonaisuudelle sen sairaan kauniin tehon.
Cyhra saapuu Suomeen tässä kokoonpanossa:
Jake E – laulu
Euge Valovirta – kitara & basso
Alex Landenburg – rummut
Marcus Sunesson – kitara
Lauteet Cyhralle lämmittelee brittiläinen Neonfly-yhtye.
Cyhra (SE), Neonfly (UK)
Pe 16.2.2024 On The Rocks
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 24 €
– ovelta 26 €, mikäli jäljellä
https://www.tiketti.fi/cyhra-swe-on-the-rocks-helsinki-lippuja/95534

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.