Zucchero "Sugar" Fornaciari

Hinta: 36,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
ZUCCHERO HELSINGIN KULTTUURITALOLLE

Italialainen maailmantähti, Zucchero “Sugar” Fornaciari, tuo Overdose D’Amore World Tour 2024 -kiertueensa Helsingin Kulttuuritalolle 11. huhtikuuta 2024.

Pehmeä-ääninen Zucchero (oi. Adelmo Fornaciari) on myynyt urallaan yli 60 miljoonaa levyä, joista kahdeksan miljoonaa pelkästään albumia Oro, incenso & birra (1989).
Paitsi että Zucchero oli Berliinin muurin kaatumisen jälkeen ensimmäinen Kremlissä esiintynyt länsimainen artisti, hän oli myös ainoa vuoden 1994 Woodstockissa esiintynyt italialainen.

Hän on Nelson Mandelan kunniaksi järjestettyjen 46664-AIDS-hyväntekeväisyystapahtumien suurlähettiläs ja osallistui myös Freddie Mercuryn muistokonserttiin vuonna 1992. Vielä samana vuonna Zucchero loi Luciano Pavarottin kanssa idean hyväntekeväisyysgaalasta Pavarotti & Friends. Näistä maailmanlaajuisesti suorana tv-lähetyksenä nähty debyyttikonsertti tasoitti tietä aina vuoteen 2003 asti jatkuneiden jokavuotisten hyväntekeväisyyskonserttien sarjalle. Vuonna 1999 Zucchero osallistui IMST-festivaaleille Itävallassa, jossa hän esiintyi 200 000 katsojan edessä Bryan Adamsin jälkeen ja juuri ennen pääesiintyjä Rolling Stonesia.

Samana vuonna U2: n Bono kutsui Zuccheron esiintymään Net Aid hyväntekeväisyyskonserttiin New Yorkissa. Sekin nähtiin ympäri maailmaa. Vuosina 1997 ja 2019 Zucchero osallistui Stingin ja hänen vaimonsa Trudie Stylerin Rainforest Fundin järjestämään varainkeruutapahtumaan maailman sademetsien suojelemiseksi ja niissä asuvien alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien puolustamiseksi.

Zucchero on esiintynyt urallaan viidellä mantereella, 69 valtiossa ja 650 kaupungissa, mukaan lukien niinkin eksoottisissa kohteissa kuin Oman, Mauritius, Haiti, Uusi-Kaledonia, Armenia ja Uusi-Seelanti. Vuonna 2004 hän sai kunnian jakaa legendaarisen Royal Albert Hallin lavan maailmankuulujen erikoisvieraiden, kuten Luciano Pavarottin, Eric Claptonin, Brian Mayn, Solomon Burken ja Dolores O’Riordanin kanssa. Megakonsertti julkaistiin sittemmin DVD:llä Live At The Royal Albert Hall. 2007 hän oli ehdolla Grammy-palkintoon yhdessä Billy Prestonin ja Eric Claptonin kanssa parhaasta kappaleesta kategoriassa ”R&B Traditional Vocal Collaboration”.

Hänen shown’sa joulukuussa 2012 Superior Institute of Artissa Kuuban Havannassa yli 80 000 ihmisen edessä puolestaan on suurin ulkomaisen laulajan järjestämänä livetapahtuma Kuubassa sen kauppasaarron (1962–2016) aikana.

Heinäkuussa 2018 Zucchero soitti yli 65 000 ihmiselle Lontoon Hyde Parkissa British Summer Time -festivaalilla Eric Claptonin, Santanan ja Steve Winwoodin kaltaisten kansainvälisten tähtien rinnalla. Vuonna 2020 Zucchero osallistui yhdessä muiden maailmantähtien kanssa globaaliin virtuaalikonserttiin One world: Together at Home (tukeakseen Maailman terveysjärjestö WHO:ta Covid-19:n vastaisessa taistelussa), ja hänestä tuli yleismaailmallinen viestintuoja World Earth Dayn 50-vuotispäivänä, kun hän esitti upouuden italialaisen version Bonon kappaleesta Let Your Love Be Known autioituneella Colosseumin edustalla. Zucchero sanoitti Canta la vitan itse, ja myös Bono esiintyi äänitteellä. Samanlaisen yleismaailmallisen toivon viestin hän lähetti myös Pyhän Markuksen aukiolta Venetsiassa esittämällä kappaleen nimeltä Amore Adesso!

Kappale oli italialainen sovitus Michael Stipen ja Aaron Dessnerin kappaleesta No Time For Love Like Now, johon Zucchero kirjoitti jälleen italiankieliset sanat. Lisäksi hän julkaisi Stingin kanssa tunteellisen dueton nimeltä September (albumilta Zucchero D.O.C. Deluxe). Kappale on myös Stingin Duets-albumilla.

Toukokuussa 2021 ilmestyi Inacustico D.O.C. & More, Zuccheron uran ensimmäinen täysin akustinen projekti, ja kesällä 2021 hänellä oli sarja akustisia keikkoja sekä Italiassa että ulkomailla Covid-19-yleisörajoituksin. Marraskuussa 2021 ilmestyi Discover, Zuccheron ensimmäinen cover-albumi, jolta löytyi muun muassa yhteistyöt Bonon, Elisan ja Mahmoodin kanssa sekä virtuaalinen duetto Fabrizio De Andrén kanssa. Joulukuussa julkaistiin elokuva SING 2, jossa Zucchero ääninäytteli Clay Callowayn hahmon italialaisäänen.

Huhtikuusta lokakuuhun 2022 Zucchero esiintyi lavoille 80 esityksen voimin ympäri maailmaa World Wild Tour -kiertueellaan, jonka aikana hän soitti 14 yhtäjaksoista keikkaa Verona Arenalla. Zuccheron musiikki tunnetaan kaikkialla maailmassa, eikä vähiten hänen lukuisten kollaboraatioidensa vuoksi, joissa hänen yhteistyökumppaneinaan ovat olleet Bryan Adams, Al Green, The Blues Brothers, Solomon Burke, Dolores O’Riordan, Rufus Thomas, Johnny Hallyday, Tony Childs, Sheryl Crow, Tom Jones, Scorpions, Bono, Sting, Jeff Beck, Ray Charles, Billy Preston, Eric Clapton, Joe Cocker, Elvis Costello, Miles Davis, Peter Gabriel, Paul Young, John Lee Hooker, B.B. King, Mark Knopfler, Brian May, Luciano Pavarotti, Ennio Morricone, Andrea Bocelli, Iggy Pop, Queen, Manà, Alejandro Sanz ja monet, monet muut.

https://www.lippu.fi/eventseries/zucchero-sugar-fornaciari-3364311/

Tapahtumapaikka / Venue

Sturenkatu 4
00510 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Sturenkatu 4
00510 Helsinki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.