Killer Queen
Ilmiömäisen laulajan johtama ja jättisaleja eri mantereilla kiertävä tribuuttiyhtye Killer Queen esiintyy jälleen Kulttuuritalolla!
Killer Queenin tarina sai alkunsa vuonna 1993, jolloin yhtye soitti ensimmäiset konserttinsa London Universityssa, missä myös Queen oli tehnyt aikanaan ensiesiintymisensä. Vuonna 1995 Killer Queenistä tuli ensimmäinen tribuuttibändi, joka sai kiinnityksen Lontoon West Endistä, ja sittemmin taidokkaan yhtyeen suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin niin Englannissa, Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin.
Huikea menestystarina on vienyt Killer Queenin peräti jättiareenoille asti, sillä yhtye on esiintynyt yli 10 000 henkeä vetävissä keikkapaikoissa niin Isossa-Britanniassa kuin Hollannissakin. Yhdysvalloissa Killer Queen on tuttu vieras isoissa amfiteattereissa, esimerkiksi Coloradon maikeikkaassa Red Rocksissa, jossa ovat esiintyneet esimerkiksi Beatlesin, Bruce Springsteenin ja U2:n kaltaiset meganimet. Alkuvuodesta 2024 Killer Queen tekee kuusi keikkaa Norjassa, missä se esiintyy useita tuhansia katsojia vetävissä saleissa.
Killer Queen tarjoaa aikamatkan menneille vuosikymmenille ja esittää uskomattoman tarkan toisinnon siitä, millaisia kokemuksia legendaarisen Queenin konsertit olivat brittiyhtyeen menestysvuosina. Vaikuttavan kokemuksen varmistavat huipputaitavat muusikot, autenttinen puvustus ja loisteliaat lauluharmoniat, joilla on tunnetusti keskeinen osa Queenin musiikissa. Aivan omalle tasolleen show’n vie ilmiömäisen vaikuttava laulaja Patrick Myers, joka pääsee erehdyttävän lähelle Freddie Mercurya niin fyysisen olemuksensa kuin myös laulusuoritustensa puolesta.
Killer Queenin konsertit ovat totta kai hittipotpureita, joiden aikana kuullaan Queenin kuolemattomia kappaleita, kuten Another One Bites The Dust, Don’t Stop Me Now, Under Pressure, Love of My Life, Radio Ga Ga ja Bohemian Rhapsody. Lisätietoja ja videotallenteita Killer Queenista löytyy yhtyeen verkkosivuilta: http://www.killerqueen.com
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun alkuperäinen Queen teki ensiesiintymisensä Suomessa. Paikkana oli juuri Helsingin Kulttuuritalo, joka tosin – yllättävää kyllä – täyttyi vain puolilleen.
Killer Queen – A Tribute To Queen
Pe 19.4.2024
Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet 18.30
Liput alk. 49,90 € tilausmaksu alk. 1,50 €
https://www.lippu.fi/artist/killer-queen/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Tämä festivaali tuo maistuvia uutuuksia lakritsin ja salmiakin ystäville |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |