The Darkness
Brittiläinen rocksuuruus The Darkness saapuu konsertoimaan Suomeen kesäkuussa. Tämä glam rockin sanansaattaja nähdään Helsingin Kulttuuritalossa 10.6.
The Darkness lumosi yleisönsä viimeksi Seinäjoen Vauhtiajoilla kesällä 2023, mutta sen erillisestä omasta konsertista maassamme on kulunut jo kymmenen vuotta.
The Darkness on tullut tunnetuksi viihdyttävänä ja vakuuttavana live-esiintyjänä. Yhtye yhdistää musiikissaan tanakoita hard rock -soundejaan tarttuviin sing-a-long-kertosäkeisiin. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat I Believe a Thing Called Love, Christmas Time (Don’t Let the Bells End) ja Love Is Only a Feeling.
Vuonna 2000 perustetun The Darknessin muodostavat Justin Hawkins (laulu, kitara), hänen veljensä Dan Hawkins (kitara, taustalaulu), Frankie Poullain (basso, taustalaulu) ja RufusTiger Taylor (rummut, taustalaulu).
Yhtye nousi tunnettuuteen 2003 debyyttialbuminsa Permission to Land myötä. Sitä myytiin pelkästään Isossa-Britanniassa yli 1,3 miljoonaa kappaleetta. Seuraavana vuonna, 2004, yhtye voitti kolme Britt Awardsia. The Darknessin viimeisin ja samalla seitsemäs studioalbumi, Motorheart, on vuodelta 2021.
The Darkness
Ma 10.6.2024 Kulttuuritalo, Helsinki
Showtime 20.00
Bistro auki 16.00
Liput alk. 49 €
https://www.lippu.fi/event/the-darkness-helsingin-kulttuuritalo-18062952/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Tämä festivaali tuo maistuvia uutuuksia lakritsin ja salmiakin ystäville |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |