SunJazz: Olli Virtanen Group
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Olli Virtanen Group esiintyy Tenhon SunJazz klubilla!
Yhtye on vibrafonisti-säveltäjä Olli Virtasen johtama nuorista suomalaisista sekä kansainvälisistä huippumuusikoista koostuva seitsenhenkinen kokoonpano. Pianottomassa rytmisektiossa vibrafonin kirkkaat ja perkussiiviset ominaisuudet yhtyvät neljälle puhallinsoittimelle sovitettuihin sävellyksiin luoden uniikin, lumoavan äänimaiseman.
Yhtye esittää Virtasen omia sävellyksiä ja sovituksia, joiden inspiraatio kumpuaa afroamerikkalaisen musiikin merkittäviltä pioneereilta kuten Wayne Shorterilta, Herbie Hancockilta, Joe Hendersonilta sekä Benny Golsonilta. Innoitusta on saatu myös uudemman sukupolven mestareilta kuten Kenny Wheeleriltä. Monipuoliset sävellykset ja sovitukset ottavat kaiken irti kokoonpanon instrumentaatiosta luoden rikkaan kirjon erilaisia sävyjä, tekstuureja sekä grooveja. Musiikkia siivittää yhtyeen jäsenten saumaton improvisointi sekä vahvat solistiset osuudet.
Kokoonpanon debyyttialbumi ‘’Yellow Light, Go!’’ julkaistiin lokakuussa 2023 tuoreen kotimaisen levy-yhtiön, Bopcat Recordsin toimesta. Albumilla kuullaan septetin lisäksi kolme vierailevaa artistia: kitaristi Johannes Granroth, percussioissa multi-instrumentalisti Mikko Antila, sekä pianossa suomalainen jazzlegenda Jukkis Uotila.
Markus Eermann - huilu, tenorisaksofoni
Vid Šketa - trumpetti, flyygelitorvi
Risto Kauppinen - tenorisaksofoni
Aarni Häkkinen - pasuuna
Olli Virtanen - vibrafoni
Tuomo Purhonen - kontrabasso
Kasper Halttunen - rummut
http://www.tenhorestobar.fi
https://fb.me/e/4dSTr6OUZ

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.