Saarisalo (Levyjulkkarit), Miia Junes, Helmi Ada
Hinta: 12 / 14 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
SAARISALO on helsinkiläinen biisintekijä, tuottaja ja artisti, joka puhuttelee raa’alla avoimmuudellaan. Kaikki tunteet tunnetaan ja mitään ei jätetä sanomatta. Saarisalo on vihaa, surua, iloa ja katkeransuloista elämää.
Artistin esikoisalbumi Valehtele, maailma ei tule muuttumaan (2022) on mielenkiintoinen yhdistelmä tarinankerrontaa, poppia ja jazziskelmää. Ensimmäinen pitkäsoitto sai huomiota mm. Radio Suomen musiikkiohjelmissa, Radio Helsingissä, Spotifyn editorial listoilla sekä musiikkimedian haastatteluissa ja arvioissa. Saarisalon maaliskuussa 2024 julkaistava toinen pitkäsoitto ”Mikä meitä vaivaa?” ammentaa vaikutteita 2000-2010-luvun rockmusiikista sekä klassisesta pop-estetiikasta. Saarisalon yhtyeessä soittavat muusikot (Jukka Puolakka, Eerik Samula, Petteri Pääkkönen ja Netta Taskinen) ovat vaikuttaneet merkittävästi uuden levyn ominaissoundiin.
Artisti kuvailee tulevan albumin tematiikkaa näin: "Tämä levy on teos rumista tunteista, epäjumalista, kriiseistä, kollektiivisesta traumasta, polarisaatiosta ja suorittamisesta. Ajankuvaa 2020-luvulta, toivottavasti musiikillisesti ajattomassa paketissa."
MIIA JUNES on pohjoisen juurilla varustettu laulaja-lauluntekijä Helsingistä. Juneksen kappaleet risteilevät orgaanisesti folkin, indierockin ja vaihtoehtopopin maisemissa, ytimenään samaistuttavan rehelliset tekstit sekä vahva laulutulkinta.
Vuonna 2021 julkaistu Ulappa-EP ja 2022 julkaistu Sadekuuroja-debyyttialbumi löytyvät kaikista musiikin suoratoistopalveluista.
Livenä Miia Junes & bändi valloittavat villillä energialla ja herkällä läsnäololla. Yhtyeessä vaikuttavat muusikot Benjami Koskinen, Aapo Lankinen ja Aku Tervakangas.
HELMI ADA
Helmi Ada on savolaislähtöinen, nyttemmin Pispalalaistunut laulaja-lauluntekijä, jonka kappaleissa kuuluu elämän monet sävyt. Ajoittain kummallisetkin poprock-kappaleet naurattaa, itkettää, viihdyttää ja lohduttaa. Biisit kertovat aikuistumisen kasvukivuista, oman tien etsimisestä, ihmissuhteista ja etenkin rakkaudesta.
Artistiprojektina alkanut Helmi Ada on nykyään rock-bändi, jossa viisi oman tyylinsä löytänyttä muusikkoa yhdistää voimansa luoden leikkisää suomirockia, tosissaan mutta ei vakavasti. Bändikeikoilla koetaan villiä lavakarismaa, rokkikukkoilua, sielua hiveleviä soundeja ja ilahduttavaa kemiaa. Bändissä soittaa Saku Hyvärinen, Aapo Kauppinen, Petteri Johansson ja Jyri Väisänen. Kokoonpano työstää parhaillaan ensimmäistä albumiaan, jonka äänitykset aloitettiin 2023 keväällä Hollywood House Studiolla Helsingissä. Ensimmäinen single Muille pojille löytyy musiikin suoratoistopalveluista.
Helmi Adan esikois-EP Puolitotuuksia julkaistiin elokuussa 2022 ja se poiki radiosoittoja Ylen musiikkiohjelmissa ja Radio Helsingissä. Lisäksi kaikki singlet päätyivät Suomen Spotifyn soittolistoille.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-04-05/saarisalo-levyjulkkarit-miia-junes-helmi-ada/97039/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.