Journey
Hinta: 69,90 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Journey ensimmäistä kertaa Suomeen!
San Franciscossa vuonna 1973 perustettu Journey esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa tulevana kesänä. Kaikkien aikojen suosituimpiin amerikkalaisiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Journey nähdään Helsingin jäähallissa tiistaina 4. kesäkuuta. Konsertin My Live Nation -ennakkomyynti käynnistyy keskiviikkona 6. maaliskuuta klo 10.00. Tarkemmat ohjeet ennakkomyynnistä alla.
Kaikkien aikojen merkittävimpiin yhdysvaltalaisyhtyeisiin lukeutuva Journey on uransa aikana saavuttanut 19 Top 40 singleä ja 25 kulta- ja platinalevyä. Lisäksi bändin The Greatest Hits -albumi on myynyt 15-kertaisesta platinaa. Muun muassa Don’t Stop Believin, Faithfully, Any Way You Want It ja Wheel in the Sky –hiteistään tunnettu Journey on saanut myös lukuisia tunnustuksia.
Yhä levyttävä ja kiertävä bändi sai tähden Hollywoodin Walk of Famelle vuonna 2005, tuli valituksi Hollywood Bowl Hall of Fameen vuonna 2015 sekä Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2017. Yhtyeestä on tehty myös dokumenttielokuva, Don’t Stop Believin’: Everyman’s Journey” , joka julkaistiin vuonna 2012.
https://www.ticketmaster.fi/event/journey-freedom-tour-lippuja/338739

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: