Varjola, Vaasa Palaa
Hinta: 12 / 14 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
VARJOLA SAAPUU SEMIFINALIIN JUHLIMAAN "100 RUMAA TUNNETILAA" -LEVYN JULKKAREITA!
VARJOLA
Varjola on vuonna 2018 perustettu nelihenkinen suomalainen rock-yhtye. Varjola kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi jonka sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia. Suomeksi lauletun perinteisen rockin seassa Varjola on raikas vaihtoehto jopa "musta lammas" sekoittaen sampleja, breakdowneja ja raskaita mutta melodisia kitarariffejä puhtaiden laulujen kanssa.
Muun muassa useita satoja kertoja Radio Suomirockilla ja Radio Rockilla soinut yhtye pitää tärkeänä elementtinä keikoillaan energistä esiintymistä sekä näyttävää visuaalista puolta.
VAASA PALAA
Suomen kevyintä heviä esittävä Vaasa Palaa on vuonna 2019 Vaasassa perustettu alt. rock -bändi, jonka biiseissä kuuluu rockin ja metallin lisäksi vaikutteita esimerkiksi popista, räpistä ja emosta. Vaasa Palaan lauluissa käsitellään mm. mielenterveysongelmia, kuolemaa, häpeää, yksinäisyyttä ja kiusaamista.. eli kaikkea sellaista, johon maailman onnellisin kansa voi samaistua. vaasa palaan laulut eivät kuitenkaan glorifioi kärsimystä vaan vaikeuksien hyväksymistä ja ennen kaikkea niistä selviämistä.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-06-14/varjola-levyjulkkarit-vaasa-palaa/99576/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.