Oliver, Kormus
Rock-yhtye Oliver jatkaa Antti Reinin näköisen miehen tarinaa kesäkiertueella!
Viime syksynä kuudennen studioalbuminsa "Antti Reinin näköinen mies" julkaissut Oliver jatkaa levynjulkaisukiertuettaan vielä kesätapahtumissa ja -festareilla.
Nelihenkinen bändi on rakentanut uuden levyn vahvasti live-energiansa ja taidokkaiden tekstien ympärille. Upeita arvosteluja saanut albumi paaluttaa yhtyeen asemaa kotimaisen rockmusiikin ja -lyriikan sanansaattajana.
Kovassa keikkakunnossa oleva yhtye lupaa kuumia, energisiä ja riehakkaita keikkoja, joista ei tunnetta ja iloa puutu. Bändi jää kesän jälkeen keikkatauolle, joten nyt kannattaa tulla todistamaan yhtyeen livemeiningit vielä kun kerkeää!
KORMUS
Yli kymmenen vuoden ura, satoja keikkoja ja laaja oma tuotanto ovat Kormuksen perusta.
”Kormus ei ole bilebändi, mutta minne Kormus menee, siellä on bileet!” todettiin yleisöstäkin jo vuosia sitten.
Yhtyettä on kutsuttu mediassa Manserockin manttelinperijäksi ja viimeisimpänä kunnianosoituksena yhtye on mukana museokeskus Vapriikin Manserock-näyttelyssä legendaaristen yhtyeiden rinnalla oman kaupunkinsa merkittävänä musiikintekijänä.
Yhtyeen nykykokoonpanossa vaikuttavat:
Anton Äikäs – kitara, laulu
Kari Luomaharju – rummut, taustalaulu
Joona Kuparinen – kitara, taustalaulu
Nico Bertula – basso, taustalaulu
”On kantria, bluesia, punkkia ja ripaus iskelmääkin, sekä tietysti vielä lisää rockia, rock’n’rollia sekä rakettirollia. Vaan niin vain kaikesta tästä syntyy jotain osiaan suurempaa. Ei tätä pysty täysin ymmärtämään, mutta kukapa kaiken haluaisikaan aina tietää.” – Levyarvostelu 4/5, Desibeli.net.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-08-30/oliver-kormus/100300/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |