Upsahl (Usa)
Hinta: 26,50 / 28 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Yhdysvaltalainen pop-artisti UPSAHL loppukesästä ensimmäistä kertaa Suomeen
Satoja miljoonia kuuntelukertoja kappaleillaan kerännyt yhdysvaltalaisartisti UPSAHL saapuu kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen! Räväkästä tyylistään tunnettu pop-laulaja ja -lauluntekijä konsertoi On the Rocksissa keskiviikkona 21.8.
UPSAHL herätti jo varhain huomiota Phoenixin musiikkipiireissä, kun Arizonassa opiskelleen tulokasartistin ensimmäiset kappaleet keräsivät roppakaupalla faneja ja kehuja. “Can You Hear Me Now” kasvoi laulajan ensimmäiseksi viraalihitiksi, ja trendaavien biisien listoille noussut “Drugs”-single päätyi käyttöön lähes kahdella miljoonalla TikTok-videolla.
Ensimmäisen biisinkirjoittajakrediittinsä UPSAHL sai tililleen, kun hän oli mukana kynäilemässä Dua Lipan menestysalbumi Future Nostalgian raitaa “Good In Bed”. UPSAHL on sittemmin tehnyt kappaleita myös muun muassa Madison Beerille, Mike Shinodalle, Alan Walkerille, Anne-Marielle sekä Little Mixille. Hän oli yksi biisinkirjoittajista myös Renee Rappin debyytti-EP:n kolmella raidalla.
Oman musiikkinsa osalta UPSAHLilta nähtiin uran alussa useita EP-julkaisuja, joista esimerkiksi vuoden 2020 “Young Life Crisis” nousi Billboardin listalle, kun maineikas jenkkilehti rankkasi vuoden 25 parasta pop-albumia. Artistin debyyttialbumi “Lady Jesus” ilmestyi vuonna 2021 ja herätti mediassa yhä kasvavaa kiinnostusta.
Ensimmäisen pitkäsoittonsa jälkeen UPSAHL suuntasi ensimmäiselle kansainväliselle kiertueelleen, jonka varrella hän myi täyteen keikkapaikkoja niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Australiassakin. UPSAHLin intensiiviset keikat ovat taanneet artistille esiintymisiä useilla maailman johtavilla festivaaleilla, kuten Lollapaloozassa, Rock en Seinessa ja Reading and Leedsissä. Hänet on myös nähty lämmittelijänä muun muassa Melanie Martinezin, Tove Lon, Fletcherin ja Youngbludin kiertueilla.
UPSAHL (USA)
Ke 21.8.2024
On The Rocks, Helsinki
– –
Ovet klo 19:00
https://www.tiketti.fi/upsahl-usa-on-the-rocks-helsinki-lippuja/99035

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: