Ina Forsman
Hinta: 36 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Doors: 19:00
Showtime: 20:00
Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaissut ja maailmaa kiertänyt soul-artisti Ina Forsman tunnetaan ilmaisuvoimaisesta ja sielukkaasta äänestään sekä dynaamisista live-esiintymisistään. Forsman on julkaissut soolouransa aikana kolme studioalbumia ja huhtikuussa 2024 julkaistun livelevyn.
Ina Forsman sanoittaa ja säveltää kappaleensa itse. Uusimmalla levyllä Forman on myös osallistunut aiempaa enemmän tuotantoon ja muun muassa torvisovitusten laatimiseen. Forsmanin musiikissa eri aikakausien soul-, R&B- ja jazzvaikutteet saavat rinnalleen englanninkielistä lyriikkaa, joka kumpuaa suoraan artistin tunteista.
Konsertti on ikärajaton.
https://glivelab.fi/events/ina-forsman-6617a46a1cd094e5c8e1c1b5/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.