Somistepelote
Somistepelote on fiktiivinen kummituskävely läpi kaupunkitilan ja queerhistorian, urbaania folk horroria toden ja yön rajalla. Teos luo kuvitteellisia urbaanilengendoja, joiden avulla se kommentoi väkivaltaa ja selviytymistä kaupunkitilassa.
Somistepelote on myös haltuunottoa: kauhutarinat toimivat perinteisesti yhteiskunnan varjopuolien peilinä, mutta tällä kertaa näkökulma ja ääni ovat toiseuttamisen sijaan toiseudella ja toiseutetuilla itsellään.
Paikkasidonnaista spoken word -teosta esitetään Keskuspuiston historiallisilla kruisailukallioilla.
Esityksen jälkeen voit halutessasi jäädä vielä hetkeksi jatkamaan teoksen tarinaa rituaalisen ympäristötaiteen merkeissä.
Pihla Lehtinen on queer taiteentekijä, joka työskentelee liveroolipelien ja esiintyvän sanataiteen parissa. Hän tuo kulttuurintutkijan taustansa osaksi taiteellista praktiikkaansa ja käsittelee teoksissaan toistuvana teemana toiseuteen, valtaan ja vastarintaan liittyviä kysymyksiä, sekä queernäkökulmia luontoon ja kauhun lajityyppiin.
Somistepelote on osa Lehtisen väliin jääviä tiloja tutkivaa teosparia jonka toinen puolikas, liveroolipelitaiteen teos Poistaminen, valmistuu 2025.
Esiintyjä: Pihla Lehtinen
Käsikirjoitus: Pihla Lehtinen
Dramaturgia ja ohjaus: Juuso Kekkonen
Työtä tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Otto A. Malmin lahjoitusrahasto
https://www.madhousehelsinki.fi/ohjelmisto/somistepelote
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































