Mantan paluu ja Havis Amandan aukion avajaiset
Kansakunnan ykköspatsaan, Havis Amandan eli Mantan paluuta juhlistetaan torstaina 29. elokuuta 2024 kello 11.
Kaupungin kaupunkilaisille tarjoamassa tapahtumassa kuullaan pormestari Juhana Vartiaisen ja HAM Helsingin taidemuseon johtajan Arja Millerin puheet.
Sanataiteilija-runoilija Harri Hertell on riimitellyt Manta-aiheisen runon ja sopraano Laura Pyrrö esittää Mantalle serenadin.
Kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan uusittuun Havis Amandan aukioon ja ihastelemaan konservoitua veistosta.
Paikalla on torstaina 29. elokuuta mahdollisuus ottaa 360-kameralla kaverikuva Mantan kanssa kello 11–18. Kahvia voi myös ostaa Mantan lähistölle pystytettävästä torikahvilasta.
Suihkulähteeseen uusi tekniikka
Suihkulähteen tekniikka ja putkitukset uusittiin remontissa.
Allas rakennettiin uudelleen ja sille tehtiin uudet perustukset. Aukion perinteinen kiveys palautettiin kunnostustyön päätteeksi.
Vapun vietto sujunee paikalla ensi vuonna entistä paremmin, kun Manta seisoo paikalla taas tukevasti. Kiipeilyä veistos ei kuitenkaan edelleenkään kestä.
Mantan alta löytyi 1700-luvun kenkä
Museoviraston kaivauksissa löytyi paljon erilaisia esineitä, kuten 1700-luvun kenkä, vanha laiturirakenne, astioiden kappaleita, luita, nahkaa, kengän osia ja lasinpalasia.
Löytynyt kenkä on tällä hetkellä konservoitavana ja se päätyy aikanaan Kansallismuseon kokoelmiin.
Uusi ilme ja väri laserhoidossa
Konservoinnin osana veistoksen rakennetta vahvistettiin, ja sen ja suihkualtaan repeämät ja reiät paikattiin pronssilankahitsauksella.
Pintakonservoinnissa puhdistettiin laserilla veistoksen pinnalle yli sadan vuoden aikana kertyneet lika-, ilmansaaste- ja kalkkeumakerrokset. Samalla patsaan sinivihreä patinakerros poistui ja teos onkin väriltään nyt pronssin ruskea.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / Sonja Hyytiäinen
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































