Brymir, Mors Subita
Hinta: 23 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ!
Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 16. marraskuuta.
Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä.
Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä.
https://www.tiketti.fi/brymir-x-mors-subita-kuudes-linja-helsinki-lippuja/101708

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: