Hidden Orchestra (Uk), Arms And Sleepers
Hinta: 22,50 / 24 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
HIDDEN ORCHESTRA SUOMEEN MARRASKUUSSA
Multi-instrumentalisti / säveltäjä / tuottaja Joe Achesonin luotsaama Hidden Orchestra saapuu Suomeen To Dream Is To Forget -kiertueen saattelemana. Ennakkoluulottomasti jazzin, klassisen musiikin, elektron ja ambientin sekä post-rockin ja trip hopin sävyjä orgaanisiin ääniin musiikissaan yhdistelevä brittikokoonpano esiintyy Helsingin Kuudes Linja -klubilla torstaina 28. marraskuuta. Keikan lipumyynti on nyt käynnissä Tiketissä.
Edinburghissa vuonna 2009 perustettu Hidden Orchestra syntyi yhtyeen musiikillisen johtaja Joe Achesonin visiosta luoda kuvitteellinen yhtye, jonka jäsenet koostuvat lukuisista vierailevista studiomuusikoista. Muun muassa Portisheadiin, Four Tetiin ja Massive Attackiin vertauksia kerännyt yhtye on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2023 ilmestynyt To Dream Is To Forget.
Tummasävyisen orkestraaliset sävellykset heräävät henkiin yleisön edessä yhdessä livekokoonpanon muodostavien Poppy Ackroydin (piano, viulu), Tim Lane (rummut) ja Jamie Grahamin (rummut) kanssa. Visuaalisesti näyttävät ja tunnelmalliset esitykset ovat saaneet osakseen ylistäviä arvioita kautta maailman.
https://www.tiketti.fi/hidden-orchestra-uk-arms-and-sleepers-kuudes-linja-helsinki-lippuja/100902

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.