Heli Keskikallio ja työryhmä: Seireenien laulu
Seireenien laulu on vaiennettujen äänien puolestalaulu, -kuiskaus ja -huuto. Se avaa ambivalentin, feminiinisyyttä kaikuvan maiseman, jossa kuiskailevat, laulavat, nauravat, kirkuvat, huohottavat, hymisevät ja aaltoilevat ruumiit muodostavat soivia, väriseviä, tuntuvia, tilallisia ja muuntuvia äänikudelmia.
Esitys on inspiroitunut Seireeneistä, jotka filosofi Adriana Cavareron mukaan ovat “vaarallisimpia äänellisiä olentoja, joita länsi on koskaan kuvitellut.” Seireenien äänessä kaikuu se mikä kulttuurisesti mielletään vaaralliseksi ja ylijäämäksi, sen aistillisuuden voimassa piilevän vaaran vuoksi. Odysseuksen purjehdittua Homeroksen Odysseiassa seireenien ohi turvallisesti järjen voiman avulla, laulut ovat haavoittuneet.
Haluamme aloittaa uudestaan laulamisen ja sen kuuntelun, sekä samalla työstää aistista (ja sen vaaraa) takaisin tähän maailmaan. Kuuntelemalla seireenien lauluja, haluamme kutsua yleisön mielikuvittelemaan kanssamme eräänlaista utopiaa rajoittamattomasta feminiinisyydestä.
Esityksen taustalla on feminiinin vaientamisen historia. Feminiini sysätään usein syrjään, ja edelleenkin hiljennetään - tai se hiljentää itsensä, koska se on opetettu siihen. Tämä voi liittyä naiseksi itsensä identifioivien mykistettyyn historiaan, mutta myös kaikkeen muuhun feminiiniin kokemusmaisemaan ja feminiiniin olemiseen. Feminiiniä energiaa ja kokemusta on kaikkialla. Mitä jos otamme sen vakavasti ja annamme sille tilaa?
Työryhmä:
Koreografi Heli Keskikallio
Tanssijat Johanna Karlberg, Ella-Noora Koikkalainen, Lotta Suomi
Äänisuunnittelija Miki Brunou
Tilasuunnittelija Bea Tornberg
Valosuunnittelija Saana Volanen
Äänikonsultaatio Tua Hakanpää
Tuotanto Heli Keskikallio
Osatuottaja: Esitystaiteen seura
Kuva: © Giovanni Ambrosio/Black Spring Graphics Studio, black-spring-graphics.com
Tukijat: Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Helsingin kaupunki
Residenssit: Saaren kartano, Vanhan kaivoksen residenssi
MUUT TIEDOT
Esitykset:
pe 4.10. klo 19:00
su 6.10. klo 15:00
ti 8.10. klo 19:00
ke 9.10. klo 19:00
pe 11.10. klo 19:00
la 12.10. klo 15:00
Paikka: Omapohja-näyttämö, Itäinen teatterikuja 3 C, Helsinki
Liput: 20€/10€/5€ Esitystaiteen seuran lippukaupasta
Esityksen kesto noin 60 min
Esteettömyys:
Esteettömyystiedot päivittyvät myöhemmin
Jos haluat varata maksuttoman paikan avustajalle, ota yhteyttä Esitystaiteen seuran tuottajaan Sonja Korkmaniin ( 358 44 725 7700 / info@esitys.fi).
https://www.esitys.fi/lippukauppa
https://www.esitys.fi/performances/seireenien-laulu
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































