Ida Paul & Kalle Lindroth
Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.
- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo.
Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista.
- Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat.
Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.
https://www.tiketti.fi/ida-paul-kalle-lindroth-jaahyvaiskiertue-kulttuuritehdas-lippuja/99695
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |