Aarni Pieski: Boahttevuođa vássánáigi
Aarni Pieskin kuratoimassa näyttelyssä nähdään teoksia Carmen Baltzarilta, Elina Waage Mikalsenilta ja Helmi Hagelinilta. Mukana on myös Trans Library Helsinki.
Avajaiset Stoan galleriassa la 5.10.2024 klo 17-19, esiintyjänä LA LEÓN
Taiteilijat:
Carmen Baltzar on kirjailija ja elokuvantekijä. Hän työskentelee kehopolitiikan parissa ja kuvittelee feministisestä tulevaisuudesta.
Elina Waage Mikalsen (s. 1992) on taiteilija ja muusikko Romssa/Tromssa. Hän työskentelee monialaisesti äänen, tekstiilien, tekstin, performanssin ja installaatioiden parissa, jotka perustuvat saamelaiseen käsitykseen maailmasta, kertomuksista ja identiteetistä. Häntä kiehtovat äänen kerronnalliset ja emotionaaliset ominaisuudet, ja rakentamalla omia soittimia áhkkunsa (isoäidin) ja muiden Manndalenin saamelaiskylän asukkaiden käyttämistä kudontatyökaluista hän luo äänitiloja jonnekin todellisuuden ja fantasian välimaastoon. Norjan kolonisaation hänen omaan sukuhistoriaansa tekemistä rei’istä on tullut lähtökohta, jonka pohjalta hän voi fantasioida ja keskustella siitä, mitä nämä reiät edustavat ja miten ne vaikuttavat meihin nykyään. Elina on valmistunut maisteriksi Oslon taideakatemiasta, ja hän on pitänyt näyttelyitä ja performansseja muun muassa Oslo Kunstforeningissa, Kunstnernes Husissa, Munch-museossa, Oslon kansallismuseossa, Kunsthal Charlottenborgissa, Singaporen biennaalissa ja Lofoottien kansainvälisillä taidefestivaaleilla.
Helmi Hagelin (s. 1996) on taiteilija ja pukusuunnittelija, joka osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun visuaalisin keinoin. Teoksillaan ja taiteellaan hän kyseenalaistaa ja tekee näkyväksi yhteiskunnallisia rakenteita ja niiden vaikutuksia. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa intersektionaalisuus ja se, miten vähemmistöihin kuuluvat nähdään yhteiskunnassa. Hän tutkii näitä aiheita queer-saamelaisen näkökulmasta. Helmi Hagelin on teollinen ja brändisuunnittelija pukeutuvan muotoilun linjalta.
LA LEÓN on House of Conspiracyn, uuden ajan femme fatale ja uhka lavalla. LA LEÓN antaa aina kaiken rakkauden ja suurta silmäniloa. Et halua missata tätä.
Trans Library Helsinki on Pikku Huopalahdesta käsin toimiva uusi yhteisöllinen tila, elävä arkisto ja kirjasto. Taiteilijoiden Shia ja Iona vuonna 2024 perustama kirjasto toivoo olevan paikka, jossa trans/queer-ihmiset voivat lukea, hengailla, jakaa taitoja, osallistua/isännöidä tapahtumia, hankkia tietoa ja saada työkaluja itsensä puolustamiseen. Tilaan on tarkoitus rakentaa myös arkisto, johon toivottavasti sijoitetaan kirjeitä, taideteoksia, tapahtumalehtisiä ja monia muita jälkiä trans-elämästä. Ennen kaikkea toivomme, että kirjasto voi olla paikka, jossa trans-ihmiset voivat vain rentoutua, olla ja levätä.
Tapahtuma on osa Stoan galleriassa järjestettävää kolmen näyttelyn sarjaa, jotka ovat Kiasma-teatterin tuottaman URB-festivaalin nuorten kuraattoreiden suunnittelemia.
AUKIOLOAJAT
la 5.10. 17.00-19.00
su 6.10. 12.00-18.00
ma 7. - ke 9.10. 8.00-20.00
https://kiasma.fi/urb-festivaali/nuorten-kuraattoreiden-nayttelyt-stoan-galleriassa/
https://www.facebook.com/events/1246100420008256/1246100430008255
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































