Porvoo Jazz Club: Kalevi Louhivuori Sun Trio
Hinta: 15/13€, ovelta 20€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Porvoo Jazz Clubin lavalle nousee pitkän historian omaava Kalevi Louhivuoren Sun Trio. Sun Trion kansainvälinen ura alkoi Reykjavikista, Islannista vuonna 2006, kun he voittivat Young Nordic Jazz Comets-kilpailun Kalevin voittaessa vielä solistipalkinnon. Tuomaristo arvosteli yhtyettä näin: "Taitavien ja dynaamisten muusikoiden muodostama viimeistelty kokoonpano, joka luo oman musiikillisen tilansa Pohjoismaisen lyyrisen perinteen mukaisesti.”
Solistipalkintoa perusteltiin näin: "Ylivoimaisen persoonallinen solisti, joka tuo uusia ulottuvuuksia instrumenttiinsa, sekä teknisesti että musiikillisesti."
Sun Trion intensiivinen, herkkä ja samaan aikaan massiivinen äänimaailma on saanut kriitikoiden ylistyksiä jo ensimmäisestä levystä alkaen. Trion yhteissoitto on hiottu äärimmilleen viimeisen 10 vuoden aikana. Italialais-amerikkalainen levy-yhtiö, Cam Jazz, on julkaissut jo yhdeksän Kalevin levyä, joista uusin levy,Reborn, on Sun Trion neljäs.
Reborn on saanut lukuisia 5 tähden arvioita ja se on nostettu esiin New York Jazz Magazinessa.
Sun Trio on kiertänyt maailman suurimpia jazz-festivaaleja Amerikassa ja Kanadassa.”Reborn” julkaistiin yhtyeen Japanin kiertueella lokakuussa 2016.
Yhtyeen jäsenet ovat:
Kalevi "Aceman" Louhivuori, trumpetti, efektit
Olavi Louhivuori, rummut
Antti Lötjönen, basso
Tämä yhtye on jazz-kriitikko Jukka Haurun sanoin "...noussut komeettana
jazztaivaan kuumaksi nimeksi".
Aatos Cafe tarjoilee herkut ja on auki koko illan!
Liput: 15/13€ Biletti.fi, ovelta 20€ K-18
https://fb.me/e/b3leq8HJB
https://porvoojazzfestival.com

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: