Nouse luonto -lauluja monimuotoisuudesta - konsertti
Esiintymässä:
Frigg, Maria Kalaniemi, Maija Kauhanen, Piia Kleemola, Kasvu, Pekko Käppi, Akkajee, Désirée Saarela ja Anette Åkerlund. Lisäksi erikoisvieraana palkittu Philomela-kuoro.
(Projektissa mukana ovat myös Kimmo Pohjonen, Antti Paalanen sekä Annamaret)
Illan aikana kuullaan uutta sydämeenkäyvää musiikkia kantaesityksinä. Tapahtumassa kuuluvat vahvana rakkaus luontoon, yhteistyön voima ja kotimaisen kansanmusiikin rikkaus.
Perinteinen kansanmusiikki on täynnä erilaisia viittauksia luontoon ja siihen, kuinka ihmisten elämä oli näkyvämmin kietoutunut ekosysteemien ympärille: kaikki tiesivät elävänsä luonnon varassa. Ympäröivä luonto on inspiroinut muusikoita aina.
Konsertissa ensiesityksensä saavat artistien ja kokoonpanojen teemaa varten säveltämät tai sovittamat kappaleet, jotka julkaistaan levynä syksyllä 2024. Konsertissa kuullaan kappaleita suomeksi, ruotsiksi ja romanikielellä. Mukana on myös artistien yhteiskappale.
Nouse luonto -konsertti on osa Helsingin tuomiokirkon Kestävä tulevaisuus-konserttisarjaa. Kirkkosalissa voi ihastella myös brittitaiteilija Luke Jerramin vaikuttavaa Gaia-maapalloa, joka on halkaisijaltaan seitsenmetrinen ja perustuu yksityiskohtaisiin NASA:n Maan pinnasta ottamiin kuviin. Taide ja konsertti nivovat yhteen ainutlaatuisen tapahtumaympäristön, jossa tuodaan esille aikamme tärkeintä ja kiireellisintä kysymystä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä.
Konsertti järjestetään yhteistyössä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) kanssa.
Liput Lippu.fi:stä tai ovelta.
Konsertin kesto 1,5h
https://www.facebook.com/events/555144310370283
https://www.lippu.fi/event/nouse-luonto-kestaevae-tulevaisuus-konsertit-helsingin-tuomiokirkko-19159218/?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































