Kari Cavén: Sattuu ja tapahtuu
Kari Cavénin taide on tarkan oivaltavaa arjen arkeologiaa. Teokset rakentuvat usein esineistä ja esineiden osista. Ne ovat Cavénin herkällä ja humoristisella otteella tekemiä muistiinpanoja eletystä elämästä. Siitä muistuttaa yksinkertaisuudessaan valloittava teos Yksinpuhelu, jossa mutkille kiertynyt johto yhdistää luurin päät toisiinsa. Puhelu ei ehkä tavoita ketään, mutta nostalginen tunne herää, kun mieleen muistuu kiireettömyys ja puhelimessa vietetty aika. Hetkeen pysähtyminen ja sen arvostaminen kulkevat käsi kädessä.
Kari Cavén on keskeinen ja ohittamaton taiteilija Suomen kuvanveistokentällä. Omalla syvällisellä ja moniulotteisella ajattelullaan hän on onnistunut laajentamaan yleisön kokemusta taiteen katsomisesta. Jokapäiväiset esineet kohoavat Cavénin teoksissa arjen yläpuolelle. Kymmenet tikkuaskit on sommiteltu järjestelmällisesti isoon puukehykseen ja saavat uuden merkityksen. Pahvisiin askeihin painetut hotellien, ravintoloiden ja muiden yritysten nimet herättävät muistoja. Tulitikkujen väri-ilottelun rytmi muodostaa säännönmukaisen pinnan.
Teos Täällä asuu kertoo kaiken oleellisen hienovaraisesti. Ovien nimikylteissä olevien sukunimien tilalle Cavén on sommitellut allekkain sanat: minä, sinä, hän, me, te, he, äiti.
Galerie Anhava
Fredrikinkatu 43
3.-27-10.2024
Avoinna
Ti–pe 11–17
La–Su 12–16
https://anhava.com/exhibitions/kari-caven-3/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































