Aleksin joulukadun avajaiset
Jouluun valmistautuminen alkaa perinteisesti Aleksanterinkadun jouluvalojen syttymisestä. Tänä vuonna tapahtuma juhlistaa joulukadun avauksen 75-vuotisjuhlavuotta lauantaina 18. marraskuuta 2023.
Jouluvaloin koristeltu Aleksanterinkatu ja muu ydinkeskusta julistetaan avatuksi jälleen seremonioiden ja tunnelmallisen joluparaatin siivittämänä. Sana on kiirinyt, että myös Rovaniemeltä saapuu tuttuja vieraita. Itse valkoparta joulupukki saapuu joulumuorin kera pääkaupunkiimme avaamaan Suomen kauneinta joulukatua Aleksille.
Jouluvalot sytytetään perinteisesti joulupukin ja Helsingin pormestarin toimesta n. klo 16.
Jouluparaati lähtee ohjelman ja valojen sytyttämisen jälkeen etenemään joulupukin, joulumuorin ja pormestarin johdolla Senaatintorilta kulkien pitkin Aleksanterinkatua Kolmen sepän aukiolle, Stockmannin korttelin kiertäen ja palaten takaisin Pohjoisesplanadia ja edelleen Mariankadulta takaisin Aleksanterinkatua Senaatintorille.
Paraatissa yleisössä ilahduttavat mm. Tivoli Sariolan sirkusvaunut, Linnanmäen Sirkuskoulun hahmot, rakastetut sairaalaklovnit, sambaryhmä, aina iloiset koiraryhmät ja vanhojen paloautojen letka.
Hyvän tahdon katu nousee tällä kertaa Keskuskadulle, jossa voi osallistua sukkapajaan ja tehdä jouluaskarteluja. Lauluyhtye Escapella esiintyy jouluisin sävelin. Narinkkatorilla taas lasten lelukeräysauto ottaa vastaan lelulahjoituksia klo 14-19 joilla ilahdutetaan vähävaraisten joulua.
Keskustassa tapahtuu lauantaina paljon. Coca-Colan joulurekka tuo joulun säihkettä Rautatientorilla klo 15-19. Ukrainalaisyhdistyksen yhdistys Suomessa tuo tuhotun venäläisen panssarivaunun Kansalaistorille. Martin Markkinat avaa joulumarkkinoiden kauden designin ja käsitöiden ystäville Kaapelitehtaalla lauantaina ja sunnuntaina.
Joulukadun avausta on käynyt seuraamassa vuosittain Aleksanterinkadun ympäristössä jopa 50 000 ihmistä.
Ensimmäisen kerran valot sytytettiin vuonna 1949 kadun varren kauppiaiden toimesta, jotka halusivat tuoda valoa ja toivoa sodasta toipuville kaupunkilaisille. Vuosien saatossa tapahtumasta on muodostunut tärkeä perinne, joka aloittaa keskustan joulukauden.
Katso myös: Helsingin seudun joulumyyjäiset ja -markkinat


Kuvat: @Ants Vahter
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































