6 Feet Underground - Metal Festival
Hinta: 28€ - 40€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Helmikuussa Kannusalissa jyrähdellään taas ’6 Feet Underground’ minifestarin rytmissä, kun lavallamme nousee kahden illan aikana kuusi metalliyhtyettä: Before The Dawn, Assemble The Chariots, Atlas, Balance Breach, Luna Kills & I Am Your God
------
Perjantai 14.2.2025
Before The Dawn / Balance Breach / Luna Kills
Melankolisen metallin kivijalka Before The Dawn on täällä jälleen. Multi-instrumentalisti Tuomas Saukkosen johtama yhtye teki vuoden 2023 Stormbringers-albumin myötä pitkään kaivatun paluun niin julkaisu- kuin keikkarintamalle. Uusia tuulia musiikkiin tuo laulajaksi värvätty, vakuuttavasti Before The Dawn -keulamiehen saappaisiin astunut Paavo Laapotti. Kehuttu paluulevy sai jo vuoden 2024 keväällä seuraajakseen neljän kappaleen "Archaic Flame" -EP:n, jonka melankolinen metallimusiikki on ottanut niin vanhan kuin uudenkin yleisön omakseen. Before The Dawn on palannut kovempana kuin koskaan, eikä loppua tälle tarinalle näy.
Kotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa.
LUNA KILLS on noussut pikavauhtia kiinnostavimmaksi kotimaiseksi metal-tulokkaaksi. Vahvat laulumelodiat, raskaat riffit ja pelimaailmasta tutut elektroniset elementit luovat yhdessä vangitsevan tunnelman, joka on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.
------
Lauantai 15.2.2025
Assemble The Chariots / Atlas / I Am Your God
Jo lähes kulttiasemassa piireissään oleva Assemble The Chariots on räjähtänyt suosioon pitkään hiotun debyyttialbuminsa kanssa vuoden 2024 aikana. Astraaliset ja elokuvamaiset teemat täydentyvät tiukalla blastillä, sekä tummalla extreme metallin tunnelmalla luoden oman maailmansa, joka täydentyy ilmiömäisillä ja raskailla vokaaleilla. Uusi albumi vei yhtyeen seuraavalle kokeellisemmalle tasolle ja löytää yhtyeen musiikillisen ytimen, joka pääsee etuuksiinsa visuaalisesti tarkkaan suunnitellun livekeikan kanssa.
ATLAS on viiden hengen moderni metalliyhtye Suomesta. Nämä melankolian sanansaattajat ovat rakentaneet sillan muinaisen ja modernin maailman välille innovatiivisella soundillaan, joka yhdistää suomalaisen kansanperinteen ja runouden raakuuden ja mystiikan modernin metallin murskaaviin rytmeihin, kolossaaliseen tuotantoon ja vangitseviin melodioihin.
I Am Your God:n melodeath on vallannut suomalaiskansaa ja ulkomaita viime vuodet, eikä näytä laantumisen merkkejä. Striimauslukujen ja keikkalavojen kasvaessa yhtye valmistautuu jo seuraavaan täysipitkäänsä, jolta tullaan julkaisemaan maistiaisia tasaisesti. Uusien sinkkujen ilmestyessä jopa seuraavaksi Children of Bodomiksi tituleerattu yhtye saapuu myös Espooseen ensimmäistä kertaa kaikenantavan shownsa kanssa!
------
Iltojen aikataulu:
18 Cafe Bar Luola auki
19 Keikat alkaa
------
Keikat järjestetään seisovalla permannolla ja tapahtuma on K18. Tapahtumassa on anniskelu.
Tarkemmat aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa.
Kaikukorttitapahtuma.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agjyxoq3g4

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.