Larissa Sansour
Amos Rexillä on ilo esitellä palestiinalais-tanskalaisen video- ja installaatiotaiteilija Larissa Sansourin (s. 1973) ensimmäinen laaja soolonäyttely Suomessa. Mennyt, nykyisyys ja mahdolliset tulevaisuudet kohtaavat tummanpuhuvassa näyttelyssä, jossa poliittiset mutta universaalin inhimilliset ajankohtaiset aiheet kietoutuvat kuvitteellisiin maailmoihin scifin, dokumentin ja oopperan kerrontakeinoja hyödyntäen.
Larissa Sansourin teosten elokuvallinen, tarkka visuaalisuus kutsuu sinut uppoutumaan tulevaisuuden maisemiin, joissa on mahdollista ajatella toisin. Näyttely käsittelee muun muassa Palestiinan kansan menetystä tai alati uhkaavaa ympäristökatastrofia ja laajenee tutkimuksiksi surusta, muistista ja periytyvästä traumasta. Sansour hyödyntää taiteessaan scifin spekulatiivista kerrontatapaa kurkottaessaan tulevaisuuteen sekä kokeellista visuaalisuutta. Teostensa kautta hän kuvittelee uudelleen hävityksen partaalla olevan kansakunnan sekä kotimaansa historiaa. Taiteilijan oma eletty kokemus ja kulttuurinen perintö toimivat hänen taiteellisen tuotantonsa lähteinä.
Sansourin taiteen äärellä voi pysähtyä pohtimaan paitsi Israel-Palestiina-konfliktin pitkää historiaa mutta ottaa itselleen aikaa käsitellä myös syvän inhimillisiä jaettuja kokemuksia kansallisesta identiteetistä, kodista ja kollektiivisista muistoista.
Näyttelyssä on seitsemän video- ja installaatioteosta, ja näyttely etenee niiden teemojen rytmittämänä ja raskaista traumoista ja päättyen kuuhun laskeutumisen riemuun. Teokset ovat valmistuneet vuosina 2009–2022 ja ne ovat tarinallisia ja elokuvallisia. Niiden yhteiskesto on puolitoista tuntia, joten vierailulle kannattaa varata aikaa, jos haluat katsoa teoksia rauhassa alusta loppuun. Teosten puhuttu kieli on arabia. Kaikki teokset on tekstitetty englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi, ja yksi myös arabiaksi.
Larissa Sansour -taidenäyttely on esillä Amos Rexissä 9.10.2024–2.3.2025. Näyttelyn on kuratoinut Terhi Tuomi.
https://amosrex.fi/nayttelyt/larissa-sansour/?_gl=1
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































