Kasvu – Runebergin päivän luontokonsertti
Hinta: Liput: Ovelta 15€ / 10€ / 5€ (käteinen ja MobilePay)
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Runebergin päivänä 5.2. klo 18 Vanha 123 tarjoilee musiikillisen matkan pohjolan luontoon. Matkaoppaana toimii Kasvu-yhtye, jonka konsertissa kuljetaan mm. metsissä, soilla, kaupunkiluonnossa ja merellä. Tervetuloa mukaan!
Kasvu on laulaja-kansanmuusikko Lotta Hagforsin luotsaama, luonnon monimuotoisuudesta inspiroituva yhtye. Yhtyeen ohjelmisto koostuu lauluista, akustisesta nykykansanmusiikista sekä minimalistisista ja elokuvallisista äänimaisemista. Musiikki luo tilan, jossa kansanrunous kohtaa nykypäivän oivaltavan sanataiteen: vanhaan suomalais-ugrilaiseen maailmankuvaan perustuvissa runolauluissa kerrotaan ihmisten suhteesta puihin, kasveihin, kallioihin ja eläimiin, toisaalta uusia tekstejä on tehnyt mm. palkittu runoilija ja ilmastoaktivisti Henriikka Tavi.
“Kasvu on yksi mielenkiintoisimmista uusista kokoonpanoista: hieno yhdistelmä herkkää ja soinniltaan poikkeuksellisen vahvaa soitantaa ja vahvaa yhteiskunnallisuutta.”
Paul Silfverberg, Kansanmusiikki 3/2023
Kasvu julkaisi esikoislevynsä vuonna 2023, ja työstää tällä hetkellä toista albumiaan. Lisäksi yhtye on mukana 7.2.2025 julkaistulla Nouse Luonto -levyllä, jossa suomalaiset kansanmuusikot yhdistävät voimansa luonnon puolesta.
"(Kasvun esikois-)levyn kymmenen kappaletta saavat herkistymään, naurahtamaan, kyyneltymään ja pohtimaan luonnon merkitystä. Kasvu maalaa esiin paitsi luonnon kauneutta, myös sen haavoittuvuutta."
Amanda Kauranne YLE
https://kasvuband.com
https://open.spotify.com/artist/17u5q4Uej236eliZRlec9W…
https://www.facebook.com/Kasvuband
https://www.instagram.com/kasvu_band/
Liput: Ovelta 15€ / 10€ / 5€ (käteinen ja MobilePay)
Aika: Konsertti klo 18
Paikka: Aatos Café, Kaivokatu 37 B, 06100 Porvoo
https://fb.me/e/bWfXVTKWG
https://www.vanha123.com/event-details-registration/kasvu-runebergin-paivan-luontokonsertti

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.