The Halo Effect (Swe), Bloodred Hourglass
Hinta: Loppuunmyyty
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Genrensä superbändiksikin nimetyn The Halo Effectin vuonna 2022 julkaistu debyytti Days of the Lost kiteytti yhteen 90-luvun maineikkaan göteborg-soundin, jonka räjähtävät riffit ja vangitsevat melodiat kietoutuvat yhteen raskaasti soivaksi äänimaisemaksi. Kotimaansa Ruotsin listaykköseksi kohonnut albumi sijoittui myös Suomen albumilistan kärkisijoille ja sai osakseen ylistystä kuolonmetallin ystäviltä kautta maailman.
Raskaan sarjan yhtyeissä, kuten In Flamesissa ja Dark Tranquilityssa meritoituneet vokalisti Mikael Stannen, kitaristi Jesper Strömblandin ja Niclas Engelinin, basisti Peter Iwersin sekä rumpali Daniel Svenssonin muodostama The Halo Effect tunnetaan erinomaisena livebändinä. Yhdessä muun muassa Meshuggahin, Machine Headin ja Amon Amarthin kanssa keikkalavat halki Euroopan valloittaneen kokoonpanon ensimmäinen oma headliner-kiertue kattaa yli 20 kaupunkia.
Iltojen avausnimenä nähdään kotimaisen metallin kiistattomaan eturintamaan lukeutuva Bloodred Hourglass. Kuusi pitkäsoittoa nousujohteisen uransa aikana julkaisseen mikkeliläisyhtyeen tuorein julkaisu on Vuoden Metalli Emma-ehdokkuudellakin edeltäjänsä Your Highness (2021) tapaan noteerattu How´s The Heart (2023).
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-02-11/the-halo-effect-swe-bloodred-hourglass/100998/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.